|
Post by Kariina on Feb 15, 2015 14:56:02 GMT
|
|
|
Post by Rosita on Feb 15, 2015 19:31:51 GMT
ILMOITUKSIA 27.10 takasen tulehtunut haava parantunut 24.8 hampaat raspattu ja kaviot vuoltu 16.8 ensimmäinen voitto koulukisoista 7.8. täytti 4 vuotta! 1.7 palasi laidunlomaltaan 20.6 palkittu EV-II kesäkuun estevarsatilaisuudessa 19.6 laitumella kesäkuun loppuun asti 24.5 ensimmäiset estekisat + voitto 25.4 ensimmäiset koulukisat 12.3 kaviot vuoltu 15.2 muutti Piettiöön ------- villien kisojen tuloksiaPiettiö 24.4.2015 - Helppo C - 11/17 (ei sij.)Mallaspuro 17.5.2015 - Helppo C - 3/9 Piettiö 23.5.2015 - Ristikko - 1/6Vallan Hevostila 30.5.2015 - Ristikko - 2/7Vallan Hevostila 30.5.2015 - 50cm - 9/9 (ei sij.)Vaahterapolku 30.5.2015 - Helppo D - 24/25 (ei sij.)Vaahterapolku 30.5.2015 - 40cm - 19/20 (ei sij.)Rinnstein 1.7.2015 - 40cm - 6/9 (ei sij.)Rinnstein 2.7.2015 - Helppo D - 3/4 (ei sij.) Rinnstein 15.8.2015 - 60cm - 4/7 (ei sij.)Rinnstein 16.8.2015 - Helppo C - 1/6 Rinnstein 1.10.2015 - 60cm - 3/17 Rinnstein 2.10.2015 - Helppo C - 16/29 (ei sij.) Kaukasus 1.12.2015 - Helppo C - 2/47 Kaukasus 1.12.2015 - 70cm - 8/40 (ei sij.) Mallaspuro 24.1.2016 - 80cm - 5/8 (ei sij.)Vaahterapolku 16.4.2016 - 80cm - 4/19
ruusukkeet by EQPliikutusMAANANTAI
| TIISTAI | KESKIVIIKKO | TORSTAI
| PERJANTAI
| LAUANTAI
| SUNNUNTAI
| koulua 45min
| maasto 30min
| vapaa
| esteitä 60min
| juoksutus 20min
| vapaa
| puomeja 45min
|
varusteet *klik*» ratsastaessa aina rinta- ja häntäremmi, satula ei muuten pysy paikallaan » esteille ja maastoon putsit etusiin, hivutussuojat takasiin » koulutunnille pintelit joka jalkaan » juoksuttaessa sivarit, suojat takasiin loimitus » yli -15°C pakkasella violetti fleeceloimi » yli -25°C pakkasella ei tarhata ollenkaan » liikutuksen jälkeen jos hikinen (talvella), violetti fleeceloimi karsinaan ruokinta
» aamulla ½ litraa kauraa + ¾ litraa prixiä » päivällä ei väkirehuruokintaa » illalla 1 litra prixiä + ¼ litraa kauraa
|
|
|
Post by Rosita on Feb 16, 2015 21:38:47 GMT
maanantai 16.2
Ruunikko ravasi pientä päätään nakellen ympyrällä, pitkän violetin liinan varassa. Kipristelin jäätyviä varpaitani viilenevässä pakkassäässä, sillä tennarit eivät villasukkienkaan kanssa olleet viisain vaihtoehto talvikengiksi, jonka olin todennut kyllä jo aikaisemminkin. Kiela näytti pärjäävän vallan mainiosti pelkällä omalla karvallaan, joka oli vain plussaa, ettei tarvinnut joka välissä ravata loimittamassa sitä itse. Käskin tammaa raipalla laukkaan, johon se pyrähti pienen pukkihypyn kautta. Vaimeasti hymyillen päästin liinaa pidemmäksi ja annoin tamman purkaa energiaansa isommalla ympyrällä. Tosin kauaa Kiela ei puuskuttamatta jaksanut laukata, eillisestä matkastamme johtuen vanhalta tallilta uudelle. Muutaman kilometrin matka sujui puoliksi ratsain ja puoliksi maasta käsin, mutta oli intopiukealle Kielalle ensimmäinen maastoretki yksin ja niin pitkän matkan ajan jännittäminen sai nuoren ponin täysin voimattomaksi päätepisteeseen saapuessamme. "Ja prrrr seeeeis.." Jarruttelin tammaa äänellä ja aloin kerätä liinaa lyhyemmäksi. Pienet askeleet hidastuivat nopeasti ja ruunikko pärski voimakkaasti, samalla kun venytteli kaulaansa pitkälle alas. Talli vaikutti sisältä hiljaiselta, mutten kyllä uskonutkaan, että kahdeksan aikaan illasta peruskoulun natiaset enää hoitoponejaan härppisivät. Talutin puuskuttavan ja hieman hikeentyneen ponini suoraan oven viereiseen karsinaan. Heinät köllöttivät jo valmiina kuivikkeiden päällä pienenä kasana, joten yritin repiä suitset nopeasti pois ruuistaan innostuneen ponin päästä. Kerkesin kuitenkin ajoissa pois vaaravyöhykkeeltä, enkä saanut yhtäkään hampaanjälkeä persuukseeni. Samalla ovenavauksella kippasin myös violetin iltaruokasankon sisällön tamman kuppiin, johon se tunki turpansa niin nopeasti kuin vain kykeni ja alkoi imuroimaan sen sisältöä nälkäisen oloisena. Koin paremmaksi poistua paikalta ja antaa tammalle ruokarauhan. Varsinkin, kun huomasin Kariinan työntävän kaurakärryä uhkaavasti kohti minua, hymyillen. Nostin kasvoilleni väkinäisen virneen, ennenkuin käännyin kannoillani ja poistuin oven reippaasti takanani kiinni läimäisten. Tuuli alkoi käydä navakammaksi, mutta silti vain odotin ja odotin, että isäni hakisi minut tallilta, niinkuin olimme sopineet. "Mitä sä siellä vielä seisot? Onhan sulla kyyti kotiin?" Blondi tallinpitäjä huusi tallinsa suunnalta, saaden minut hätkähtämään ajatuksistani. Pyyhkäisin nopeasti nenääni hihanhelmaan. "Joo. On tietenkin", huusin takaisin ja Kariina nyökäten nosti kättään heipaksi, ennenkuin hävisi näkökentästäni. Odotukselleni ei kuitenkaan tullut loppua. Ehdin soittamaan muutamankin puhelun, mutta kun soittamiini puheluihin ei vastattu, kiskoin toppaliivini hupun tiukasti korvilleni pipon kera ja otin suunnaksi kotikulmat jalkaisin. Tykkään sun kirjoitustyylistä tosi paljon, aivan ihanaa luettavaa. Kiela vaikuttaa olevan oikein tyytyväinen uudesta kodistaan, kaikki on tamman osalta sujunut mutkattomasti. Harmi ettei kyytiä loppujen lopuksi tullut, onneksi ei kuitenkaan satanut kissoja ja koiria, vaikka onhan tuuli todella ikävää. Jatkahan samaan malliin!
Kariina
|
|
|
Post by Rosita on Mar 3, 2015 20:13:00 GMT
tiistai 3.3
Liukastelin tietäni tallipihan eli nykyisen luistinradan läpi talliin, jonne juuri ja juuri pääsin perseelleni vetämättä. Vihdoinkin minulla oli lomaa koulusta, joten heti aamutuntien valostuessa käppäsin reippahasti tallille, jotta kerkeisin iltapäivällä aikaisemmin töihin. Kiela napotti karsinassaan pohjapuruja hamuten karsinan oveen lätkäisemäni toivelappusen mukaisesti, joten hain samontein tamman violettipainotteiset varusteet ja harjapakin satulahuoneesta. Talusin palatessani valmiiksi riimussaan oleva ponin käytävälle kiinni, ettei se kävisi ahtaassa tilassa pelleilemään. Tammaa asettui käytävälle hyvin mielissään, jonka pystyi jo huomamaan sen luimuun valahtaneista korvista. Vaikka Kiela oli yrittänyt olla yhtä pippurinen jo pienestä pitäen, alistuu se aina heti, kun ääntä vähänkään korotti. Nytkin ilmaa näykkivät pikkuhampaat pysyivät piilossa, minun karjahtaessa Kielalle sen leikkiessä liian rajusti minun takkini hihalla. Tamma napotti hyvin kiltisti sen kymmenisen minuuttia, kun harjasin sen kauttaaltaan, letitin pitkän harjan maastolenkkiä varten ja nakkasin sille varusteet päälle.
Kielaa ihmetytti kovasti sulanut lumi, joka upotti tallipihalla aikaisempaa enemmän. Minun hypätessä selkään pistin poniin pohkeilla vauhtia ja tamma lähti loikkien eteenpäin. Veikkasin että sillä oli niin paljon virtaa, että tulisin tuntemaan sen persnahoissa asti.. Isoimmat tiet olivat sulaneet jo niin, että jokaista ristausta koristi syvät, ruskeat lammikot. Kiela yritti minun huomaamatta tallustella syvähköistä lammikoista läpi, mutta kerkesin nykäistä sen puolivälissä pois kastelemasta meitä molempia pienillä kuopimisaikeillaan. "Perhanan pässi", kihisin ja potkin ruskeaan tammaan vauhtia pehmenneellä hiekkatiellä, jotta pääsisimme joskus edes takaisin tallille tamman pelleilyn takia. Kiela pompahti reippaaseen raviin ja aloinkin keventämään askellajia, puolipidätteillä jarrutellen hieman uutta ympäristöä jännittävää nuorikkoa. Vaikka puskat havisivat täynnä pikkulintuja etsimässä hiirenkorvia aamupalakseen, ei Kielaa näyttänyt pelottavan, vaan pikemminkin sillä oli jotain omaa extremeohjelmaa mielessä. Varsinkin hiekkatieltä ylämäkeen suunnatessamme, poni päätti, että nyt laukataan! "Prr- Soo! Yritähän nyt pysyä pöksyissäs", murisin ja pidätin vastahakoista, päätään nakkelevaa Kielaa takaisin raviin.
Koska loska saattoi joskus olla todella liukasta, ei ollut aikomuksenani tehdä maastolenkkiä yhtään sen vauhdikkaamaksi kun se oli jo mennyt, joten pienen ravisuoran jälkeen annoin Kielalle pitkän ohjan. Kerkesin jo taputella tammaa kiitokseksi kivasta reissusta ja ottaa mukavan asennon selässä katsellakseni uutta maastoympäristöä. Mutta onneksi Kielalla oli muutama idea hihassaan! Kuullessaan jalkansa lätsähtävän lammikkoon, mistä niin kovasti tahtoi kävellä läpi, lähti se täyteen neliin siltä seisaumalta. Ohjat tietysti roikkuivat kaulalla ja ehdin kuitenkin tarrata harjasta kiinni, jotta pysyin kyydissä. "Nyt loppu!" Karjuin ja tein napakoita puolipidätteitä jo pukkilaukkaan ehtineelle ponilleni, joka olisi vähät välittänyt minusta ja laukannut matkoihinsa, jos en omistaisi satulaan liimattavaa persusta.. Kiela jarrutti kuitenkin minun muristua sille liutan kirosanoja ja oli hyvin nöyrää ponia koko loppumatkan! Ratsastin tamman suoraan tarhoille asti, jossa riisuin sen varusteista. Ruunikko tamma paineli laumaan hyvin ripeästi, yhtä ripeästi kun minä talliin nyrpeän naamani kanssa.
|
|
|
Post by Rosita on Apr 16, 2015 11:52:49 GMT
torstai 16.4
Pujotin violetit hivutussuojat ponini kuraisiin jalkoihin ja vihdoin poni oli puolen tunnin talvikarvanpöllyytysurakan jälkeen valmis töihin. Taputin noustessani hymyillen pikkupollen ruskeaa takapuolta, joka oli nyt kuin kesäkarvassa. "Moi! Ootko menossa ratsastaa?" Terävä naisääni kysyi ja säpsähdin hieman, palauttaen naamalleni vakavan perusilmeeni. "Miltäs näyttää", tokaisin ja aloin katsekontaktia tekemättä tehdä lähtöäni kohti maneesia. "Ai.. Aattelin vaan et oisko menty yhdessä?" vaaleanruskeahiuksinen nainen jatkoi kyselyään ja seisahdin ovelle, Kielan kiemurrellessä käytävää pitkin perässäni. Katsahdin taakseni laikukkaan hevosen omistajaa, joka oli täysin tuikituntematon minulle. Kohautin siitä huolimatta harteitani. "Samapa tuo. Ajattelin hypätä mutta vaan pieniä, kun Kiela on vielä niin osaamaton", mutisin ja talutin jo tammaani ulos, toisen parivaljakon seuratessa minua kuin koiranpentu omistajaansa. "Ei haittaa! Mun oli tarkotus mennä maastoon mutta siellä on niin märkää vielä", toinen selitti ja minä vain nyökyttelin päätäni, merkiksi siitä että kuuntelin edes toisella korvalla. Puskin maneesin ovet auki mennessäni ja tarjouduin kasaamaan radan, kun taas hän lupautui kävelyttämään hevosia. Hyväksyin diilin ja aloin kasata ristikoita ja pystyjä pitkien sivujen keskelle. Pieni tehtävärata napotti vihdoin paikoillaan ja kiiruhdin hakemaan oman ponini tuntemattoman kynsistä itselleni. "Kiitos, ..ööm-" "Isla", hän sanoi ja hymyili, ennenkuin käänsi omankin hevosensa kaartoon selkäännousua varten. "Okei, Isla. Mä oon Rosita", vastasin nopeasti ja kiiruhdin selkään, mutta tietenkin unohdin tarkistaa satulavyön. Satula keikkasi selässä kuin viimeistä päivää ja heitin itseni äkkiä takaisin alas. Helpotuksekseni tämä Isla ei ollut kuitenkaan huomannut mokaani, joten korjasin tilanteen ja hyppäsin takaisin selkään säätämään jalustimia, kun satula oli paikallaan. Kiela seisoi onneksi nätisti aloillaan, hieman korviaan pyöritellen mutta oli jo tottunut minun sähläämiseen. Alkukäynnit käveltyämme tein sisäuralla hieman omia kiemuroita että sain Kielan kuulolle nopeasti. Kieltämättä toisen ratsukon läsnäolo häiritsi minun keskittymiskykyäni ja näin heijastui myös Kielaan, joka vain kiemurteli raviympyröillä asetusta vastaan hanaten. Välillä ehkä satuinkin nykäisemään tammaa liian kovasti suusta, josta se nakkasi päänsä pilviin. Laukkatyöskentelyssä onneksi pystyin antamaan ohjaa ja kulkemaan uralla toisen ratsukon mukana, joten sain Kielaa edes jotenkin lämmiteltyä niin, että se kuuntelisi apuja tulevilla esteillä. "Hypättäskö näitä niinkun vuorotellen?" Isla kysyi ja minä vain hymähdin päätään nakkelevan ponini selästä, joka arvasi jo kiristyvästä ohjasotteesta, että tänään mentäisiin eikä meinattaisi.. Kunhan olin tasannut hengitykseni ja koonnut ajatukseni, patistelin Kielan laukkaan. Taputin sitä kaulalle lennokkaasta käyntinostosta ja ohjasin sen ristikkosarjalle. Kiela kuumui tapansa mukaisesti ja kauhoi etujaloillaan ilmaa, joten otin sitä reilusti kiinni ennen kahta viimeistä laukkaa. Hypyssä annoin ponille reilusti ohjaa ja nousin jalustimille vasta esteellä, jotten olisi hypyn edellä. Kiela pomppi pienet ristikot reippaasti ja hyvällä ilmavaralla, joten käänsin tiukan uusintakäännöksen ja tulin saman tehtävän uudelleen pitkän sivun laukattuani. Pidätin taas puolipidättein ennen viimeisiä laukkoja ja päästin tamman itse katsomaan hyppypaikan. Hienostihan se sujui, joten jarruttelin taputellen puuskuttavan ponini raviin, päästäen toisen vuorostaan hyppäämään. Ristikoiden käydessä molemmille tylsiksi, siirryimme pystysarjalle, jossa väli oli pidempi ja näin hevoset saivat vähemmän pähkättävää jotta keskittyisivät enemmän hyppäämään kuin mietiskelemään. Kiela ampaisi laukkaan kuin tykin suusta minun sille avut annettua ja suuntasi sarjalle tosi hyvässä temmossa. Kannustin sitä pohkeella, joka osottautui huonoksi ideaksi, sillä tamma pinkaisi kaukaa hyppyyn, kieltäen huonon paikan tullessa seuraavalle esteelle. "V*ttu sentään.." Murisin selässä ja ohjasin uudelleen samalle sarjalle, raipalla ponin takapuolta napauttaen. Mutta ei, se kielsi juuri ennen viimeistä laukkaa ja heitti minut kaulansa ylitse esteen toiselle puolen. Hyppää ite! "Sattuks suhun?" Isla kysyi ja ratsasti lähemmäksi, Kielan kipittäessä toisessa päädyssä ravia. "No mitäs luulet!" Tiuskaisin ja kopistelin itseni maneesinpohjan hiekoista, ennenkuin päättäväisin askelin lähdin metsästämään poniani takaisin. Hyppäsin samantien selkään saatuani ohjat käteen ja potkaisin Kielan kylkiin laukka-avut. Poni oli vähän hämillään minun äkkinäisistä liikkeistä, mutta hyppäsi nyt sarjan moitteettomasti, kuin oppikirjoissa konsanaan. "Noniin nythän se meni! Mä tuun vielä muutaman kerran", Isla huusi toisesta päädystä ja valmisteli laukkaa. "Meille tais riittää tältä päivältä", sanoin ja Kielan pysähdyttyä pidätteistäni heittäydyin alas sen selästä. Ennenkuin toinen kerkesi paljon minua hyvästellä tai kiitellä seurasta, olin jo pujahtanut ovesta ulos. "Olipas se kiusallista.." mutisin itsekseni ja vähän Kielallekin, kun korjasin sen vauhdista takkuuntunutta pitkää harjaa toiselle puolelle, samalla hyvin ripeästi talliin päin kävellen. On tämä kevät ihanaa aikaa, mutaiset tarhat, sitäkin mutaisemmat ponit, mahdoton talvikarva... Noh, onneksi se helpottaa kun ilmat lämpenee ja kuivenee. Voi pikku-Kielaa, niin innoissaan hypyistä! Esteet saa aina hevoset vielä tavallista enemmän sekaisin, hyvä että edes kyydissä pysyy... Onneksi tipahtaessa ei käynyt ihan hirmuisen pahasti.
Mahtavaa kuvailua, tarinankerrontaa, tarinasta sai sen tietyn fiiliksen, ja mitä vielä... Ei näistä sun tarinoista oikein osaa sanoa mitään rakentavaa. Jatka samaan malliin, niin taisin edelliseenkin tarinaan kirjoittaa
Kariina
|
|
|
Post by Rosita on May 17, 2015 13:13:23 GMT
maanantai 18.5
Toukokuinen aamu oli jo lämmin ja vihdoinkin sai karkotettua kaiken lumen pois maisemista. Tumpattuani syöpäkääryleen jatkoin matkaani bussipysäkiltä kohti pitkää hiekkatietä, määränpäähän ollessa matkaa vielä kilometrin verran. Se ei tosin haitannut, sillä valmiissa maailmassa ei ollut mihinkään kiirettä. Varsinkaan ansaittuna vapaapäivänä koulusta. Tuntiponit tarhailivat rauhallisen oloisina tarhoissaan, toisin kuin Kiela joka hyöri turkoosiloimisen Lexian ympärillä levottomana, välillä saaden kirjavan tamman alistamaan sitä luimivin korvin ja terävin hampain. Jotta tamma saisi nauttia ateriansa rauhassa, riensin samantien hakemaan oman kiusankappaleeni pois. Kiela ei kuitenkaan ollut yhtä mieltä asiasta, vaan juoksi hampaat irvessä karkuun minun vihellyksen kuullessaan. "Kuulehan neiti, ei hyvä heilu jos alat mun kanssa tähän leikkiin", varoittelin sulkiessani portin perässäni ja talsien päättäväisesti poniani kohti, mutaisia kohtia vältellen. Kiela luimisteli minulle, mutta sen hapan ilme oli nopeasti poissa sen tajutessa, että se oli jo riimunnokassa.
Sidoin Kielan tyhjyyttään huutavalle käytävälle vetosolmulla sen oman karsinan kalteriin ja ennen kaikkea, nappasin harjapakista harjan selvitysaineen ja harjakamman. Joka maanantaiseen rutiiniin kuului harjan letitys, jotta se oli seuraavan viikon taas laineilla. Kiela ei tosin pitänyt operaatiosta, ja irvistelikin minulle muutamaan otteeseen mutta tahdoin pitää jo pitkäksi kasvaneen harjan hyvässä kunnossa ja jatkoin huoletta harjan repimistä kammalla. Kun kutrit olivat takuttomat, letitin ne harjamartoa myöten paksuksi letiksi, jonka häntä laskeutui vasta lavoille. Kunhan olin harjaillut ruunikon karvapeitteen puhtaaksi, kipaisin hakemaan varusteet satulahuoneesta, johon kuuluivat tänään vain suitset ja satula remmeineen. Palatessani takaisin syli täynnä varusteita, tallinomistajattaren tytär Mikaela oli eksynyt ponini ympärille hyörimään, oman poninsa karsinasta. "Rosita hei, Kiela oli vissiin repinyt Lexiankin loimea", tyttö sanoi kuin ohimennen, mutta tiesin tytön olevan hyvin tarkka ponistaan, eikä hän sanoisi tuollaista, jos sillä ei olisi hänelle suurta merkitystä.. "Ai, sori! H*mmetin poni", mutisin matalalla äänellä kun heitin sen leveähköön selkään satulan. Viikko sitten Lilyn kanssa tarhan jakaessaan se oli saanut vaaleanpunaiseen loimeen oman päänsä kokoisen reijän. Tämä oli yksi syy, miksi Kiela ei paljon loimia enää pakkasten jälkeen ole käyttänyt.. "Kaipa äiti sen voi paikata.. Ootko menossa minne ratsastamaan?" Mikaela kysyi ja avasi karsinanoven sepposen selälleen, taluttaen kirjavan ratsuponin käytävälle. "Meen koulukentälle pyörimään", sanoin ja kiristin parhaillani ruskeaa vatsavyötä, joka hädin tuskin meni edes toiseen reikään Kielan pullistellessa jo tarpeeksi suurta vatsaansa. "Okei. Näkyillään!" Blondi sanoi ja talutti poninsa ulos, ilmeisesti maneesin suuntaan, vaikka ilma oli tänään mitä kaunein. Kiinnittelin rinta- ja häntäremmin tukevasti kiinni, ennenkuin sähläsin suitset tamman päähän.
Sään oli luvattu olevan selkeä vielä puoleen päivään asti, joten huoletta hyppäsin Kielan selkään koulukentällä, jonka pohja oli juuri sopivan pehmeä öisen sateen jäljiltä. Kiela arvasi heti, että tänään ei mitään mielenkiintoista tehtäisi, joten sen lahnaili heti alkukäynneissä, saattaen välillä pysähtyä vain pelkän elleilyn ilosta. Pukkasin siihen kuitenkin aina lisää vauhtia ja keräilin ohjaa tuntumalle. Aloin tekemään käynnissä pitkillä sivuilla avotaivutusta, johon Kiela ei alkuun olisi millään tahtonut taipua. Iskin kuitenkin pohjetta syvemmälle kylkeen ja tamma polki vihdoin uralla, eikä luistanut pois taivutuksesta. Toistin pitkillä sivuilla liikettä muutaman kerran, ennenkuin siirsin tamman raviin ja tein samaa taivutusta, pidemissä pätkissä. Oikeaan kierrokseen Kiela oli selvästi notkeampi, sillä toisessa kierroksessa se ei olisi malttanut millään jaksaa pysyä asetuksessa ravityöskentelyssä. Niimpä jatkoi vasempaan kierrokseen ja tein pohkeenväistöjä uralla kuin pieniä kolmioita. Pikkuhiljaa Kiela alkoi käyttää takajalkojaan itse josta kehuin sitä rapsutuksin ja keventelin muutaman kierroksen ravia, ennenkuin vaihdon suuntaa ja tein pohkeenväistöjä oikeaan kierrokseen. Liike oli vielä Kielalle uusi, mutta se oli tajunnut nopeasti, kuinka se tapahtuu, mutta väsyi kuitenkin nopeasti niin suuresta aivojenkäytöstä.. "Laukka!" Yritin auttaa äänellä, kun Kiela ei aluksi osannut enää käyttää jalkojaan väistöjen jälkeen ja pukitteli laukka-avuista. Vihdoin sain kierrokseen sopivan laukan ja kehuin tammaa kaulalle taputuksin. Laukassa tein vain ympyröitä päätyihin ja muutaman kerran keskellekin. Laukka oli puhdasta molempiin suuntiin, joten molempiin suuntiin työskenneltyäni löysäsin ohjat ja jarruttelin ponin raviin. Keventelin muutaman kierroksen ravia molempiin suuntiin ja pidättelin lopuksi käyntiin. Kiela pärskähteli tyytyväisen oloisena ja venytteli kaulaansa.
Loppukäynnit käveltyäni suuntasin talliin, jossa alkoikin olla jo porukkaa. Purin Kielalta nopeasti varusteet ja sen napottaessa karsinassa keräsin sen vähäiset tarpeet pois karsinan nurkista pyörimästä kottikärryihin. Lexia näytti seisoskelevan karsinassaan, joten päätin viedä Kielan vielä illaksi ulos, tarvitsematta varoa toisten arvokkaita loimia. Vaikka Kiela yrittikin vetää minut ja lantakärryt muutaman kerran nurin, sain sen tarhaan asti ja tamma vielä heitti itse päitsensäkin päästään tarhan pohjamutiin.. Muutamat sadepisarat kastelivat jo hiuksiani kipatessani kärryjä lantalaan ja yltyi varmasti täydeksi sadekuuroksi, juuri kun olin luvannut kävellä kotiin. Kiva..
|
|
|
Post by Rosita on May 29, 2015 21:59:14 GMT
lauantai 30.5"Miten sä oot saanutkin ittes tämmöseen kuntoon.." Murisin ja harjasin kuivuneita kuria ruunikon ponini yltä. Kiela oli ilmeisesti nauttinut lämpimästä päivästä omalla tavallaan, eli kierinyt tarhan mudassa ja p*skassa itsensä niin likaiseksi, ettei ponilla kehtaisi huomenna edes kisoihin mennä. "Kannattaa varmaan pestä se", Mikaela sanoi ohimennessään vitivalkean Lexiansa kanssa. "No kiitos vinkistä", mumisin hiljaisesti ja heitin likaisen harjan lattialle, siirtyen valuttamaan hanasta haaleaa vettä. Kiela alkoi lorisevan veden kuulessaan tietenkin osoittamaan mieltään ja kuopi pesarin lattiaa kengättömillä kavioillaan, samalla vispaten päätään vimmatusti. "Oma vikas on niin ihan turha pistää vastaan", totesin ja kastelin ponin kauttaaltaan haalealla vedellä. Vaikka tamma pyöri ja hyöri paikallaan hullun lailla, sain sen kasteltua sampookäsittelyä varten. Meidän pesutuokion jälkeen sampoota oli seinillä, ponin häntä ja harja läpimärät, vettä korvissa ja pesupaikan viemäri tukossa. Kaiken muun mukavan sotkun lisäksi Kiela lopulta vielä ravisteli itsensä kuivaksi, lennättäen kaikki pisarat ylleni. "Kiitos hirveästi", narisin ja jatkoin tamman metriharjan selvitystä. Aurinko porotti kuumasti ulkona pienen tuulenvireen viilentämänä, joten iskin Kielan riimunnokkaan ja vein sen testaamaan kävelytyskonetta. Tammaa jännitti hirveästi liikkua moisessa, mutta pienen riehunnan ja hyppelemisen jälkeen se tyytyi vain kävelemään siivosti, tosin hyvin happaman naaman kanssa. Riensin takaisin talliin ja valmistelin Kielan lukaalille suursiivousta mielessäni. Ensiksi aloitin karsinan siivoamisella ja käänsin pellettipohjan kokonaan ympäri jokaista karsinan nurkkaa myöten. Tamma ei ollut paljon kerennyt kuseskella ympäri karsinaansa, joten keräsin mukaani kottikärryihin suurimmaksi osaksi poljettuja heiniä. Pohja kuohkeutui kääntämisen seurauksena, joten en viitsinyt tuhlata pellettejä. Kielan ollessa oikea porsas syödessään, sainkin jynssätä tamman ruokakuppia muutaman tovin, ennenkuin pinttyneet pelletin ja kauranjämät irtosivat saastaisesta kupista. Etuseinäkin oli joutunut porsastelun kohteeksi, joten rapsuttelin enimmät kuivuneet mössöt siitä irti juuriharjalla. Totesin, että saisi riittää tältä erää ja vilkaisin kelloa. Yllättävän nopean toiminnan seurauksena raahasin Kielan ruskeat estekamat satulahuoneeseen puhdistusta varten. Levittelin pyyhkeen syliini ja revin suitset osiin, jotka saivat saippuakäsittelyn ja rasvakerroksen jälkeen hyvinkin kiiltävän ja uudenoloisen ilmeen. Satulakin oli kuin uudenveroinen, vaikka vanha penkki oli palvellut jo monta vuotta, monella eri ponilla ja venynyt suuntaan jos toiseenkin varsin muodottomaksi. Vaihdon myös karvaisen treenihuovan tilalle hieman edustuksellisemman kisahuovan. Jos oikein kuulin, Kiela ihan huokaisi helpotuksesta kun palasin sitä hakemaan puolisen tuntia myöhemmin. Tamman karvapeite oli onnekseni kuiva ja kiiltävä, joten talutin ponini pysyvästi talliin täksi illaksi. "Uskallakin pyöriä siellä puruissa niin huomenna saat selkääs", uhkailin ruunikkoa tammaani ja päästin sen irti riimusta, mussuttamaan porkkananpalat kupistaan jo valmiiksi pyöreään vatsaansa. Suljin oven perässäni ja lättäsin karsinanoveen ilmoituslapun, ettei Kielaa tarvitsisi aamulla tarhaan raahata. Olin tarpeeksi väsynyt moisen urakan jälkeen jo kuudelta, joten kiskoin liivihupparin pitkähihaiseni päälle ja kaivelin jo taskujani sytkärin toivossa, mutta liekki syttyi nopeasti jonkun muun sytkäristä. Säikähdin sitä melkein kuollakseni omasta maailmastani. "Sori, ei ollu tarkotus säikäyttää", mustahiuksinen naisenalku sanoi. Nappasin kuitenkin sytkärin toisen kädestä ja sytytin savukkeeni. Kiitin toista ja lähdin suuntaamaan kävellen hiekkatien viertä. "Hei, mä oon menossa samaan suuntaan", hän sanoi ja kiiruhti mukaani. Mieleni olisi kovasti tehnyt vain ignoorata ja kävellä, mutta hidastin kuitenkin vauhtiani, joka yllätti minut itsenikin. Minulla ei ollut aavistustakaan, kuka kyseinen naishenkilö oli, joka teki tilanteesta vielä entistä epämukavamman. Katsahdin mustahiuksiseen ja lävistettyyn naisenalkuun, joka ei puhua pukahtanut, ennenkuin huomasi minun tuijottavan häntä. "Niin siis, mä oon Rosanna", hän sanoi ja yritti ojentaa kättänsä minulle, johon kyllä heristin päätäni ja karistin palavaa savukettani. "Ei nyt ihan noin virallisiksi rueta. Rosita", sanoin ja hän nyökkäsi kertoen, että tiesi kuka olin. Moinen innokas äänensävy sai minut kyllä varpailleni ja hetken jo pelkäsin, että olin joutunut pahemmankin stalkkauksen kohteeksi. "Mun sisko on puhunut susta, Jennie", Rosanna nauroi, mutta minua ei juurikaan naurattanut. En kyllä tiennyt ketään Jennietä.. "Aijaa", vastasin tyhjentävästi ja heitin venttiä vaille hävinneen röökini pois. "Silläkin ois kisat huomenna ja kopissakin tilaa ja-", nainen selitti mutta keskeytin hänet samontein. "Okei, mutta mulla on jo kyyti. Ja tällä hetkellä tää kuulostaa joltakin säälittävältä paritusyritykseltä", naurahdin lopuksi ja käännyin ristauksesta asfalttitielle, jonka varressa bussipysäkkini oli. "Teidän pitäis tutustua", hän sanoi hymyillen ja hyppäsi tienlaidassa odottavan auton kyytiin, vilkuttaen minulle heipat. "Vai että tutustua", hymähdin ja nostin kättäni tulevalle bussille. Peseminen on se kamalin asia ikinä - varsinkin jos, kuten sinun tapauksessasi, seuraavana päivänä pitäisi olla edustuskunnossa kisoissa. Mutta ainakin sait ponin puhtaaksi! Kuten myös karsinan, ihmettelinkin että kuka enkeli on käynyt siivoamassa Kielan karsinan, se jotenkin pisti silmään puhtaudellaan Kannattaa ehdottomasti tutustua Jennieen, Rosannaan, oikeastaan kaikkiin, ikinä ei tiedä mitä siitä seuraa
Rakastan sun tarinoita. Ei mulla muuta.
Kariina
|
|
|
Post by Rosita on Jun 2, 2015 18:59:13 GMT
tiistai 2.6
Saldo tämänpäivän maastoreissulta- kipeä takapuoli, mustelmia, kireät hermot ja ponilla voittajafiilis tippuneesta ratsastajasta. Ei mennyt niinkuin Strömsössä konsanaan.
Voi Kiela! Pahis poni, ei noin saa tehdä Ihana piirros, todella kesäinen upean värinkäytön ansiosta.
- Kariina
|
|
|
Post by Rosita on Jun 17, 2015 19:51:40 GMT
keskiviikko 17.6
"Kielaa!" Huusin ja viheltelin perään, saaden tamman heti kiinni tarhastaan. Kiela lähti raahustamaan perääni tyytymättömän oloisena, sillä luuli saaneensa eillisen maastoreissun jälkeen vapaapäivän. Turha luulo! "Piristy, neiti hyvä!" tokaisin luimivin korvin lurpottavalle tammalleni, jonka etukintusta tarrasin kiinni. Venyttelin sitä ensiksi pitkälle eteen ja pyörittelin, jonka jälkeen koukistin sen taakse. Sama toistui toiselle etujalalle kuin takasillekin, koska tamman lavat olivat varmasti lukossa vähäisen liikutuksen takia. Kaulakaan ei jäänyt huomiotta, jonka venytyksen jälkeen palkitsin pikkutamman isolla porkkanalla. Ruunikko sai päällensä normivarusteiden lisäksi myös takasiinsa suojat, eli edessä oli hyppytunti.
Muut tuntiponit odottelivatkin jo kentällä, jossa pomppasin heti selkään ja kiristelin vyön selästäpitäen, jalustimien ollessa minulle tismalleen sopivan pituiset. Päästin Kielan suoraan kiertämään kaviouraa käynnissä, samalla kun Kariina selitti tunnin ohjelmaa. Alkuverryttelyksi pyörittelin Kielan kanssa paljon ympyröitä ja ravissa hain sitä sisälle asettamalla. Kiela oli tänään tosi kuuliaisen oloinen ja kulki jo heti alkuun letkeästi. Saimme myös tulla ravissa lyhyin välimatkoin olevia puomeja, jotka olivat Kielan mielestä nössöille. Se kaahaili tilaisuuden tullen kaikki puomit ja välillä saattoi hypätä kahdenkin puomin ylitse. Minulla oli vaikeuksia pitää takapuoli penkissä, mutta Kariina vain nauroi tamman innokkuudelle.
Välikäynnit käveltyämme aloimme tulla pitkälle sivulle rakennettua neljän esteen jumppasarjaa, jossa viimeinen este oli pidemmällä välillä ja aiempia esteitä korkeampi. Muut ponit näyttivät mallia ja saivat askeleet tosi kivasti väleihin, mutta Kiela kuumui aivan tavattomasti ennenkuin edes kerkesimme lähestyä koko jumppasarjaa.. "Tule lyhyemmällä tiellä!" Kariina huusi ja kaarsin puolesta välistä pitkää sivua jo sarjalle, että tamma ei kerennyt hätiköiden lisätä vauhtiaan. Hypyt olivat kyllä lennokkaita ja vaikka viimeiselle esteelle ohjasin aika lähelle, hyppäsi Kiela pystyn mallikkaasti. Taputin ruunikkoa kaulalle ja siirryin jonon jatkeeksi odottamaan seuraavaa vuoroani. Onneksi oli välissä aikaa huokaista, sillä hikikarpalot valuivat kyllä jatkuvasti otsalta auringon porottaessa lämpimästi taivaalta. Kierros kierrokselta Kariina nosti esteiden korkeutta ja Kiela pomppi jokaisella kerralla entistä paremmin. Vaikka tamma kuumuikin reippaasti enemmän isommilla esteillä, sain sitä sopivasti kiinni ennen jumppasarjaa. "Toi viimenen pysty oli ysikymppinen", Kariina sanoi ja julisti hyppelöiden olevan ohi. Tyytyväisin mielin annoin Kielalle pitkän ohjan ja ravuutin sitä hyvän tovin pitkin kaviouraa.
Loppukäynnit käveltyäni heittäydyin alas hikisen ponini selästä, kaapaten ohjat kaulalta kouraani. Kiela oli ihan väsy pomppimisen jälkeen ja nuokkuikin paikallaan kun sidoin sen karsinan ulkopuolelle kaltereihin. Riisuin tammalta hikiset varusteet ja harjasin karvapeitteen hikeentynet kohdat kevyesti. Muut tytöt näyttivät paijailevan vapaa-ajallaan hoitoponejaan, mutta minä nappasin Upan naruun ja painelin ulos tammani toisessa ja hoitoponini toisessa kädessä. Aamulla sää oli näyttänyt vähän sateiselta mutta hiljalleen aurinko alkoi paistaa pilviverhon takaa, jolloin vetäisin aurinkolasini päälaelta suojaamaan silmiäni.
Ponit nyhtivät pihan ruohoa sulassa sovussa, vaikka Upaa aina vähän ketuttikin, kun Kiela sai syötyä kerralla enemmän kuin se. Ohjasinkin tamman toiselle puolelle tukkia, jonka päällä parhaillaan istuin. "Ai moi, sua ei oo näkynytkään", vaisu naisääni läheni minua ja istahti lopulta viereeni. Katsahdin sanaakaan sanomatta vasemmalle, kuka uskalsi rauhaani häiritä. "Sä saitkin sit Upan, se on mun lemppari", ikäiseni tyttö sopersi ja leikki hermostuneesti käsillään. "Aivan", sanoin tyhjentävästi ja suuntasin katseeni kentälle, jonne Rosanna oli rantautunut uuden suokkipullansa kanssa. Jennie vaikutti kokoajan siltä, että hänellä oli jotakin mielenpäällä. Huokaisin syvään piinaavan hiljaisuuden jälkeen, ojentaen Upan riimunnarun naisenalun kouraan. "Okei. No, mitäs sulle kuuluu?" Sanoin ja kiskoin Kielan mukaani, suunnaten kohti maastoja vievää tietä. Jennien ilme kirkastui hetkessä, joten tiesin että meillä oli vielä paaaljon puhuttavaa..
|
|
|
Post by Rosita on Jun 30, 2015 21:27:04 GMT
keskiviikko 1.7Tänään oli aika palata takaisin kotikonnuille - ja ratsain! Kiela oli laiduntanut juhannuksesta kesäkuun loppuun meidän pihaa kiertävällä laitumella, sillä se viihtyi siinä huomattavasti paremmin kuin että olisi suuressa laumassa härnäämässä muita ja keksimässä suurpoppoolla karkaamista laitumelta. Tamma ei ollut karannut meillä kertaakaan ja rakasti omassa ylhäisessä yksinäisyydessään vaeltamista. Eipä paljon tarvinnut ruohoa leikata, ja olipahan minulla ja isällä muutakin tupakkiseuraa kun toisemme. Koska matkaa meiltä oli Piettiöön vajaan tunnin verran ajoneuvolla kuin apostolinkin kyydillä, olin ratsastanut Kielan tänne ja ajattelin ratsastaa sen takaisinkin. Toisaalta oli kyllä pakkokin, sillä traileri lähti matkalle uuteen kotiin terassi-illoista johtuvan rahapulan vuoksi. Olin noussut tänään jo aikaisin ja jaoin aamupalasalaatin Kielan kanssa takapihalla, alkaen valmistautua tulevaan koitokseen. Voin vannoa, että kaikki se treeni ennen vajaan kahden viikon laidunlomaa oli mennyt ihan hukkaan, sillä Kiela näytti kuin kantavalta tammalta. Sen lätkiessä kärpäsiä pois hännällään kaappasin sen riimunnaruun ja sidoin talomme terassiin kiinni, tutkaillakseni mahtuisivatko ponin varusteet enää sen ylle.. "Ja se on siellä! Vihdoinkin", mutisin kun vihdoin ja viimein sain tamman satulavyön toisiin reikiin. Ruunikko näytti olevan tukehtumaisillaan, mutta sillä ei nyt ollut vaihtoehtoja kuin kuskata meidät takaisin, olipa kuin lihava tahansa. Heitin kypärän päähän, kipusin pyöristyneen Kielan selkään ja lähdimme samantien tallustamaan kohti neidin kotitallia. Matkalla jouduimme kulkemaan asfaltilla, ylittämään sillan sekä poikkeamaan sateen iskiessä huonon metsäpolun kautta. Lopuksi meitä säikytteli vielä kaasuttelevat mopopojat, jotka saivat Kielan hyppäämään kahdelle kintulleen, pukittamaan täydessä vauhdissa ja kyntämään minut melkein ojanpohjaa.. Tamma rauhoittui kuitenkin nopeasti ja tuttu, leveä hiekkatie sai meidät molemmat huokaisemaan helpoituksesta. Tallissa potkin sen pienen yksiön keskelle kasatut kuivikkeet pitkin lattiaa ja päästin Kielan varusteiden riisumisen jälkeen lepäämään moisen hirvittävän reissun jälkeen. Suomen kesä kun oli lyhyt ja vähäluminen, kerkesimme tallille juuri ennen kaatosadetta ja todellä lähellä jyrisevää ukkosta. "Ja nyt alkaa se kesäkuntoon treenaus ihan urakalla", totesin ja rapsutin tamman kutisevaa harjantyveä, ennenkuin lähdin uhkaamaan luontoäitiä hirveään koiranilmaan. No olipas teillä reissu Kiela taisi tosiaan nauttia omasta ylhäisestä seurastaan, hänellehän ei tunnetusti toisen luokan kopukat kelpaa edes kenkien puhdistajaksi Mutta eiköhän se innostu nähdessään vanhat kamut. Kummallista, viime maastolenkeillä mopopoijjaat ovat olleet varsin kohteliaita meitä ratsukoita kohtaan, tosin tiedä häntä törmäsitkö johonkin toiseen mopojengiin. Taisi olla ihan viimeisimmällä kerralla, kun pojat lähtivät suunnilleen häntä koipien välissä muualle pörräilemään, sen enempää hevosia säikyttelemättä. Toivottavasti treeni alkaa sujumaan teiltä helposti näin kesäloman jälkeen!
Kariina
|
|
|
Post by Rosita on Aug 27, 2015 18:43:25 GMT
perjantai 28.8
Aurinko paistoi vielä mukavasti vaikka kesäloma olikin loppunut. Tietysti.. Kaikki helle-ennätykset rikkoutuivat kun koulut alkoivat. No, me kuitenkin päätettiin Kielan kanssa tänään skipata juoksutustreeni ja lähteä uimaan! Kapusin satulattoman sekä rauhattoman ponini selkään tallipihalla. Kiela ei olisi millään halunnut pysyä paikallaan ja oli jo suuntaamassa kohti maastoja, vaikka olin tamman selässä mahallani. Pääsin kuitenkin nopeasti ylös ja ohjasin tamman oikeille teille. Välillä punaruunikko kahahti lähellä lenteleviä lintuja eikä muutenkaan tuntunut olevan varma ilman satulaa, saatika että minä olisin ollut yhtään sen varmempi. Yritin kuitenkin istua tiukoilla farkkushortseillani niin painavana selässä kun vaan pystyin. Kovalta hiekkatieltä metsäreitille poiketessani siirsin tamman raviin, johon se ampaisi reippaasti. Pompin selässä, samalla pidätellen ohjasta kun vauhti alkoi kiihtyä takapuolelleni liian vahdikkaaksi. Kertaalleen Kiela heitti pukinkin ja kiihdytti vauhtiaan, mutta minun karjahduksen jälkeen se oli hyvin nöyrää ponia käynnissä..
Hetken jo luulin, että olimme menneet väärää reittiä ja missanneet koko uittorannan, mutta pienen rämeikköpolun jälkeen eteemme aukesi kirkasvetinen lampi, joka oli tosin hieman reunoilta kivisempi kuin pitäisi hevosten uittopaikalla olla. En kyllä edes tiennyt, saiko hevosia täällä uittaa, mutta Jennie sanoi muidenkin käyvän täällä, joten luotin häneen ja ohjasin ruunikon ponini veden rajaan. "Ei se vesi sua syö, sinne vaan", maiskutin ja potkin rantaviivalle jäänyttä tammaa, jota ilmeisesti kammotti mennä hyiseen veteen. Olin jo laskeutumassa alas selästä, kun Kiela päättikin jyrätä veteen kenguruloikalla. "Perhanan poni!" Kiljaisin ja pidin sen metriharjasta kiinni, että sain itseni takaisin selkään. Kiela aluksi vain käveli rantavesikössä, mutta sitten se tajusikin, että sitähän voi räiskyttää etusella kuopimalla! Tamman riemulla ei meinannut olla rajaa, joten minun kintut kasteltuaan patistin sitä syvemmälle veteen. Päästin ohjaa löysäksi ja kappas vaan! Tammahan oli uimisessa kuin vanha tekijä. Yritin kääntää tammaa takaisin rantaan, mutta se olisi jatkanut varmasti vielä syvemmälle. Siinä tapauksessa minä olisin voinut jo hypätä kyydistä.. Kielan päästessä hietikolle hyppäsin selästä, että se sai ravistella itsensä kuivaksi, vaikka sen jälkeen olin itse entistä läpimärempi.. No, onneksi kesä kuivaa!
Paluumatkallamme Kiela oli niin väsähtäneen oloinen pienestä pulikointihetkestä. Tuntui ihan, että se hyytyisi pian meitä saavuttavien mustien pilvien alle. Ja niinhän se teki, eikä epäilystä, että olisimme päässeet kuivina tallille.. "Oliko kiva uintireissu?" Jennie kysyi nauraen, kun vettä valuttavina pääsimme talliin. Kiela valui perässäni kuin löysä makarooni, ja minä pyyhin märkiä hiussuortuvia otsaltani. "Miltäs näyttää.. Ei olis tarvinnut ehkä tonne lammelle asti lähteä", murisin ja passitin Kielan suoraan karsinaansa, jossa heitin sen päälle violetin fleeceloimen.
|
|
|
Post by Rosita on Sept 30, 2015 12:46:22 GMT
keskiviikko 30.9
Vapaapäivän kunniaksi Kiela oli ihana ja tahtoi väkisinkin raastaa hermojani tekemällä jotain tyhmää, että saisi minut useammin tallille. Uuden tarhailusuunnitelman takia nuorikko oli riemastunut uusista tarhanaapureistaan ja riehunut takajalkansa verille. Luojan kiitos olin tutustunut Jennieen, joka oli heti ottanut minuun yhteyttä haavan huomatessaan, muiden ollessa vastahakoisia ilmoittamaan asiasta minulle. "Joo Mikaela huomasi sen kun haki Lexian tarhasta. Mä otin sen sisälle ja se ontu toista takasta mutta käveli kuitenki talliin. Mitäs ny-" "Mä lähen tulemaan heti", huokaisin ja lopetin puhelun, edes lopuksi naisenalkua hyvästelemättä.
Kiela möllötti keskellä käytävää ja kuopi etusellaan minkä ehti, eikä vaikuttanut kovinkaan kipeältä. "Voihan ponin perrr..sikka", olin aikeissa karjaista hieman rumemmin mutta huomasin Kariinankin sattuneen paikalle. "Siellä tarhassa on kyllä yks kohta nurkassa, mihin se ois voinu ton kinttunsa satuttaa", omistajatar sanoi Jennielle ja kääntyi minun äänen kuullessaan tervehtimään minua. Vastasin hiljaisesti väkinäinen hymy kasvoillani ja ponin kylkeä rapsutellen kyykistyin katsomaan takajalan haavaa. Se ei vaikuttanut syvältä, mutta näytti valtaavan suuren alueen tamman vuohisesta takasäären sisäpuoleen asti. Olin aikeissa koskettaa takasta, mutta Jennie kiljahti Kielan yrittäneen potkaista häntä, kun oli tehnyt samoin. "No niinhän se tekee", totesin kuin olisin ollut tietämätön oman ponini käytöksestä. Valutin kättäni pitkin kinnertä ja nappasin takasesta tiukan otteen, kun tamma alkoi huitomaan kintullaan. Jalkaa taivutellessani tamma ei sitä pahemmin aristanut, joten kyseessä oli vain rumemman näköinen pintanaarmu, kaikkien onneksi. "Kyllä se tästä puhistamalla ja rasvaamalla parantuu", tokaisin ja pudotin tamman takajalan maankamaralle. Kariina nyökkäsi ja sanoi pitävänsä silmällä Kielaa muutaman päivän. Hymyilin vaitonaisesti kiitokseksi ja heti omistajattaren käännettyä selkänsä kirosin huokaisten ja lähdin hakemaan puhdistustarvikkeita kaapistani, Jennien seuratessa minua. Hän läpätti minulle kuinka kukaan muu ei olisi halunnut ilmineerata vapaaehtoisesti asiasta minulle ja piti itseään tarinan sankarina. "Joo, kiitos että ilmoitit mulle. Mutta tahtosin nyt hoitaa ton ponin kuntoon", sanoin ehkä liiankin ankarasti, jolloin pahoittelun kera Jennie palasi takaisin omien hommiensa pariin. Tietysti olin hänelle kiitollinen, mutta olin itsekin säikähtänyt tapahtunutta niin kovin, etten tahtonut kenenkään näkevän minua sekavassa mielentilassa, varsinkaan itkusilmäisenä. Kielan pipi oli kuitenkin niin pieni, että valmistautuminen matkallani tallille tamman lopettamiseen oli ehkä hieman ylireagointia.
Kielan vasen sukka värjäytyi pian violetiksi haavasprayn ansiosta. Tamma yritti vähän väliä nostella kinttuaan pois minun ulottuvilta, mutta tarrasin aina joskus potkimaankin yllyttyneestä takajalasta tiukasti kiinni. "Anna nyt perhana mun hoitaa tää", mutisin ja iskin samalla helosaania jo rupeutuneeseen osaan haavaa kilokaupalla. Vaikka haava olisi kiva jättää hetkeksi hengittämääm, olin varma että Kiela piehtaroisi karsinaan jäädessään haavan likaiseksi, joten käärin puhtaan liimapintelin neidin takatossun ympärille. "Että osaatkin saada mamman aina niin huolestuneeksi", lässytin antaessani samalla kämmentäni hamuavalle ponilleni kuivan leivänpalan taskustani. Irroitin Kielan pois käytävän ketjuista ja tamma seurasi perässäni karsinaansa hyvin rauhallisen oloisena, toisinkuin omistajansa.
Parkkipaikalla olin yrittänyt soluttautua mahdollisimman näkymättömäksi ja kauaksi tallista hermosavukkeelleni, mutta silti vedin puoleeni Jennnietä kuin mikäkin magneetti. Naisenalku ei ensin tahtonut saada sanaakaan ulos suustaan vaan kiemurteli ja vaikerteli paikallaan kuin mikäkin käärme. "Sori siitä aiemmasta", tokaisin ohimennen keventääkseni tunnelmaa. Heitin samalla loppuun palaneen savukkeeni ojaa kohti, jonne koitin haudata sitä mahdollisimman näkymättömäksi. "Joo ei mitään. Oon mä jo tottunu tohon sun kylmäsydämmisyytees", hän sanoi ja sai minut nauramaan, varmaan ensimmäistä kertaa. "Minä, kylmäsydäminen? En kai", sanoin sarkastisesti ja aloin kaivaa skootterikypärääni tavaratilasta. Jenniellä oli selvästi vielä jotain mielessä, joten käännyin häntä kohti ja loin hänelle hieman aiempaa lämpimämmän katseen. "Kuule, emmä ha-" jäi lauseeni kesken kun yhtäkkisesti punapää keräsi rohkeutensa kasaan ja painoi sirot huulensa nopeasti omilleni, ja sai ajatukseni seisahtumaan. Se oli kuitenkin yhtä nopeasti ohi kun oli alkanutkin. "Öööö.." Sain suustani ulos huvittuneena, sillä en todellakaan osannut odottaa moista huomiota Jennieltä. "Sori, mun pitää mennä", hän sanoi hätäisesti ja lähti lampsimaan reippaasti kohti isosiskonsa odottavaa autoa. Vedin kypärän päähäni ja pistin skootterini pärisemään. En jotenkaan osannut ajatella Jennietä tuossa mielessä, enkä sitä kuinka hän voisi edes tuntea minua kohtaan jotakin tuollaista. Sitä sen enempää miettimättä, hyppäsin kulkupelini selkään ja lähdin kotia kohti.
|
|
|
Post by Rosita on Oct 29, 2015 20:06:56 GMT
torstai 29.10
Tamman kinttu oli ollut paranemaan päin, vaikka pieni mutka matkaan olikin sattunut, nimittäin haava tulehtui. Ahkeran hoitamiseni ansiosta pääsimme vihdoin nauttimaan kunnollisista treeneistä pelkät suojat jalassa, ilman jättimäistä pintelikääröä takajalassa. Kiela seurasi minua maneesiin pienistä pakkaslukemista huolimatta tyynenä kuin viilipytty, mutta sen sisäiset energiat pääsisivät varmasti valloilleen vasta kun pääsisin sen selkään asti. Estetehoryhmässä oli meille sopiva paikka Kvatron vakkariratsastajan jäätyä pois, joten tartuin tilaisuuteen, tuputin Kertulle rahani, varustin Kielan ja nyt napotin jo kaarrossa valmiina tuntiin. "Tehkääpäs itsenäiset alkuverkat, niin minä alan kasaamaan rataa. Molempiin kierroksiin käyntiä, paljon ympyröitä ja sitten jo ravataan!" Hän kiljui ja pomppasin ympärilleen kuikulevan ponini selkään, päästäen sen jo kävelemään uralle, sillä jalustimeni olivat sopivan pituiset estetuntia varten. Tuntihevosiin verrattuna Kielan kanssa saimme tehdä paljon ympyröitä, että tamma pystyi kävelemään reipasta kamelikäyntiään ilman, että sen turpa hipoi Rossin takapuolta. Käytin kuitenkin ympyrät hyvin hyödykseni, taivutellen sitä pohkeeni ympärille reilusti. Tamma kuunteli tänään apuja erityisen hyvin ja saimme yhteistyömme toimimaan saumattomasti jo alkuverryttelyissä. Pystyin siis huoletta siirtymään ravityöskentelyyn. Alkuun Kiela meinasi ravissa juosta altani, mutta annoin herkkäsuiselle ponille hieman löysää ohjaa, jonka varaan se sai päätään laskea. Eipä aikaakaan kun ravikin sujui mutkattomasti, ja Kerttu käski meitä tulemaan sarjalle, jossa oli tällä hetkellä ristikko ja pieni kavaletti. "Istu kunnolla sinne satulaan", Kerttu opasti Kielan lähtiessä viemään minua, kun minulla oli vaikeuksia pitää sitä ravissa. Tamma kuitenkin imi esteelle ja hyppäsi innokkaasti kun annoin vain sen mennä.
Tunnilla edettiin tehtävissä nopeasti, joten suunnanvaihdoksen jälkeen hyläsimme verkkatehtävämme, joka oli sujunut kaikilta tänään erityisen hyvin, ja siirryimme laukkatyöskentelyyn. "Yritätte saada siihen laukkaan reipasta tempoa mutta kuitenkin sellasta, mitä on helppo muokata", Kerttu opasti ja Kiela ainakin lähti pidätteen ja laukka-apujen kautta askellajiinsa kuin tykinohjus, joten istuin tiiviisti satulassa pyöritellen welshponillani useita isoja kuin pieniäkin ympyröitä. Kerttu opasti ensin opetusratsuja oikeanlaiseen laukkaan, ennenkuin saimme luvan alkaa tulla samalle pitkälle sivulle nostettua puomi-pysty linjaa. Minä sain levottoman ratsuni kanssa tehdä paljon ympyröitä sillä välin kun tuntiratsut hyppäsivät jo reilun korkuisen esteen jokainen vuorollaan. "Ja sitten Rosita! Muista se jarru!", Ratsastuksenopettaja muistutteli minua, kun nostin tammallani laukan ja tein lyhyen lähestymisen pystylle. Laukat täsmäsivät hyvin puomille ja hyppy lähti nasevasti oikeasta kohdasta, minun pidäteltyä Kielaa ennen estettä ronskin ottein. "Vaihtakaas suuntaa niin päästään joskus hyppäämään tätä rataakin", Kerttu tokaisi ja minä aloitin kun jo vauhdissa olin, kun ensin olin saanut laukan kierrokseen sopivaksi. Pienestä päänriuhtomisesta huolimatta kuumuva tammani kuunteli pidätettä ja minä annoin lopuksi sen imeä pystylle, jonka ansiosta Kiela valkkasi itselleen sopivan hyppypaikan onnistuneesti. Kehuin jonoon päästyäni Kielaa rapsutuksin ja annoin sille ohjaa siksi aikaa, kun muut hyppäsivät.
Reippaiden välikäyntien aikana rata oli noussut pystyyn yllättävällä nopeudella ja Kerttu lupasi kaikille kaksi kierrosta rataa, ensin peruskorkeudessa, sitten jokaiselle ratsulle omassa maksimissa. "Rossi ja Lily saavat olla ekoja, nostan sitten Kielalle ja lopuksi vielä Cindylle metriin asti", Kerttu toitotti ja katselin valkoisten ponien radanhyppelyä vuorotellen hyvillä mielin. Kiela oli tähän asti ollut niin super, että uskoin sen olevan todellisessa terässä tänään. Meidän vuorollamme 50cm korkuiset esteet eivät tuottanut Kielalle vaikeutta muuten kuin vauhdin kanssa, mutta korkeuden ollessa niin pieni, annoin tamman porskuttaa aika reippaasti eteenpäin, joka kostautui okserilla puomin tipahtamisella. Cindykin hyppäsi radan niin vaivattomasti, joten pääsimme pian aloittamaan todellisen harjoittelun. Meidän vuorolla Rossi ja Lily olivat jo niin puhki, että menivät pitkin ohjin maneesin nurkkiin ottamaan lepiä. Kielassa tosin näytti virtaavan vielä adrenaliini, joten patistin sen reippaaseen laukkaan ja ohjasin kohti ensimmäistä estettä. Pystyt sujuivat ongelmitta ja Kiela oli paljon varovaisempi jaloistaan korkeammilla esteillä, josta kerkesin kiittää sitä nopein taputuksin ennen laukanvaihtoa ja vinolähestymistä. Kiela epäröi laukkojen täsmäävyyden takia ja lähti hyppyyn todella läheltä estettä, mutta suoritti sen kuitenkin puhtaasti. Okserikaan ei enää ollut ongelma, sillä jarruttelin poniani tarpeeksi, että kerkesin laskea kolme laukkaa esteen eteen, ennenkuin päästin Kielan menemään. Loppuun taputin tammaa antaumuksella. "Sehän meni mallikkaasti. Sitten viimeinen villahousu!" Kerttu käski ja heitin ruskeat ohjat ruskealle kaulalle, pyyhkien pieniä hikikarpaloita otsaltani.
Loppuverkaksi vedimme monet kierrokset ravia, jonka jälkeen vilpoinen maasto vilvoitti mukavasti ylikierroksilla käyviä ratsuja. Minä johdin joukkomme takaisin tallipihaan, jossa heitin fleeceloimen kokonaan tamman ylle ja kiittelin opettajaamme hyvästä tunnista, joka oli tosin uutta minulta. Yleensä lähdin tuppisuuna ja mietiskelin omia virheitäni vasta kotona.. Tallissa oli hiljaista tuntimme jälkeen eikä muita kuin meitä tuntilaisia paljon näkynyt, mutta ainakin sain välteltyä lisää Jennietä, joka oli ollut entistä enemmän maassa poninsa takia. Minähän olin tunnetusti niin huono lohduttaja, joten koin paremmaksi pysyä vain kauempana.
|
|
|
Post by Rosita on Dec 6, 2015 13:58:27 GMT
sunnuntai 6.12
Itsenäisyyspäivä. Sehän oli kuin päivä luotu minulle ja Kielalle, enkä halunnut nähdä tänään ketään muuta kuin omaa rakasta poniani. Me pärjättiin hyvin itsenäisesti, varsinkin tänään. Suitsin tamman nopeasti, samalla kun kävin sen selkäpuolen läpi pölyharjalla. Tamman talvikarva oli alkanut kasvaa pörröisenä nopeammin kuin luulinkaan, joten tästä eteenpäin olinkin esittänyt toiveen tamman loimittamisesta. Sellaisen hikisen karvapallon kanssahan ei pystyisi kohta treenaamaan ollenkaan. Taivas satoi päällemme hiljalleen lumihiutaleita, kun suuntasimme vielä valoisaan maastoon. Luonto oli hiljainen ajankohdasta huolimatta, Kielan tehdessä ensimmäisiä kavionjälkiä koskemattomaan lumipeitteeseen. Tamma oli tänään yllättävän rauhallinen ja käveli pää painuksissa pitkin tienvierustaa, reittiohjeitani kuunnellen.
Maneesista ei tuntunut kantautuvan ääniä, mutta viheltelin silti lähestyessäni suljettua ratsastushallia. Onneksemme ovea raottaessani maneesi oli sunnuntain ja juhlapyhän vuoksi tyhjillään, joten hyppäsin alas ponini pehmeästä selästä ja suljettuani ovet perässäni sekä sidottuani ohjat kaulalle, päästin tamman irti. Welshtamma ikäänkuin heräsi henkiin ja lähti reippaassa ravissa etenemään pitkää sivua pitkin, kunnes nosti laukan ja pukitti mielenosoitukseksi. "Tänään on taas puomipäivä, elä luulekaan", nauroin ja kannoin erivärisiä puomeja erilaisiksi tehtäviksi pohjahiekkaan. Pääty-ympyöillä oli nyt muutama viuhkapuomi niin, että toisessa päädyssä oli puomeja pitkin välimatkoin, ja toisessa lyhyin välimatkoin. Viheltäen harvemmin kuulianen poni tuli luokseni, mutta tänään se oli päättänyt olla kiltillä päällä. Ponnistin satulattoman ratsuni selkään ja lähdin kiertämään uraa ensin käynnissä, ja miltei heti ohjat käteen saatuani nostin napakan ravin. Ensin päätin tulla tiheävälisiä puomeja ravissa, jotka onnistuivat Kielalta moitteettomasti sen muutenkin vikkelien askelien ansiosta. Askeleen pidentäminen taas oli tammalle vaikeampaa, joten tulin tähän suuntaan toista pääty-ympyrää useammin kuin toista. Jotta Kielan pieni pääkoppa ei mennyt puomeista ihan sekaisin, otin välillä laukkasiirtymisiä käynnistä ja ravista, laukaten aina yhden pitkän sivun kerrallaan. Aluksi neiti ei malttanut jarruttaa laukasta takaisin käyntiin, mutta tajusi kyllä toistojen jälkeen, mitä siltä oikein hain. Toiseen suuntaan tekemäni puomityöskentely alkoi jo sujua moitteettomasti niin lyhyillä kuin pitkilläkin väleillä. Kehuin nuorikkoa rapsutuksin, ja loppuun annoin tamman laukata pidemmällä ohjalla ja kantaa itseään enemmän kuin ottaa tukea minulta saamastaan ohjasta.
Talliin palatessamme siellä alkoi jo hieman kuhista hoitajia, joten pistin tohinaksi tekemäni koristeiden kanssa. En ollut oikein varma, olivatko ne sallittuja, mutta niistä ei olisi vaaraa muille kuin omalle ponilleni. Kierittelin kaltereihin hopeista ja violettia narua, sekä tyhjä loimiteline sai yllensä kiiltävän joulukuusen koristeeksi tarkoitetun joulunauhan. Muutaman piparinkin olin leiponut, jotka ripustin karsinan edustalle. Ohi kulkevat hoitajat kuiskuttelivat toisilleen, että pitäisikö heidänkin, ja pakenivat taukohuoneeseen keksimään kivoja koristeita. "Taas saa ihastella Kielan karsinaa!" Kariina yllättäen sanoi takanani, jolloin pinkaisin ylös kyykystä ja käännyin tallinomistajaa kohden. "En tienny että oliks nää nyt ihan sallittuja, mutta.." "Tietysti on! Pitääpä muillekin tytöille ehdottaa koristelua, näähän piristää kivasti ja tuo tunnelmaa", Kariina selitti ja toivotti sitten minulle itsenäisyyspäivän jatkoja. Kerrankin aidosti hymyillen toivotin samaa hänelle ja jätin muut ihailemaan Kielan hienoa karsinanedustaa.
|
|