29. lokakuuta 2015Istuin rennosti omalla sängylläni, oma miniläppäri sylissä. Näytöllä pyöri joku tylsäksi osoittautunut leffa Netflixistä, kun samalla selasin keskusteluita Whatsapissa. Monesta ryhmästä tuli viestiä niin etten meinannut perässä pysyä. Yhtäkkiä ylänurkka vinkkasi, että olin saanut myös Rosannalta viestiä yksityisenä. Painalsin itseni katsomaan viestiä:
"Moi! En pääse tänään tallille, niin viitsisitkö liikuttaa Jutin? Mennään Jennien kanssa parin tunnin päähän serkkujen luo, Jennie oli hommannu jonkun kaverinsa liikuttaa Pinoccion. Onnistuuhan? Voit vaikka hypätä!"
Oho, ai sitä suokkioria liikuttamaan? Ja vielä hyppäämään? Miksei! Vastasin viestiin, että totta kai voisin käydä liikuttamassa Jutin. Jätin elokuvan katselun jollekkin toiselle kerralle, ja ryntäsin olohuoneeseen mankumaan kyytiä tallille jommalta kummalta vanhemmalta.
- Se on yhen Rosannan suokki, ja siis en oo varma millanen mut oon saanu kuvan että kiltti. Ja sit saan hypätä, nii kerrankin pääsen hyppäämään vähän varmemmalla ja tasokkaammalla hepalla! Liikutan varmaan Jutin - siis sen suokin - jälkeen vielä Ymminkin, niin soitan kun voitte hakea mut, selitän isälle joka ajaa keskittyneesti autolla.
Hän nyökkää ja kaartaa pian Piettiön pihaan.
- Moikka! huudahdan ja hyppään melkein vauhdista autostamme ulos.
Suuntaan heti talliin, missä tervehdin nopeasti Jennyä ja Kerttua. Jutin löydän yhdeksännestä karsinasta, jonne se oli käyty jo hakemassa tarhastaan.
- Heippa Juti, tervehdin avatessani karsinan oven.
Ystävällisen oloinen ori kävelee luokseni ja haistelee käteni, jonka jälkeen jää möllöttämään ovelle.
- Tänään mä ratsastan sulla, niiin, käyhän se sulle? juttelen vaikkei Jutin mielipiteellä oikeastaan olisi mitään väliä.
Taputan kauniin väristä suokkia, jonka jälkeen lähden hakemaan hoitopakkia. Ensin meinaan tarttua tutuksi tulleeseen Ymmin pakkiin, mutta juuri ennen muistan olevani tällä kertaa hakemassa Jutin harjoja. Nappaan pakin ja palaan suokin luo.
Juti malttoi vapaanakin ollessaan käyttäytyä asiallisesti, vaikka kerran ulko-oven avautuessa oli liiskata minut seinään, kun meni kurkistelemaan tulijaa.
- Hei kuules, mä oon yhä täällä karsinassa, puhisen ja työnnän koko voimillani suokkia kyljestä sivummalle.
Onneksi Juti päättää väistää nätisti, joten jatkan harjaamista lautasille. Pian olen harjannut hevosen kauttaaltaan, joten puhdistan nopeasti kaviot ja laitan jokaiseen jalkaan jännesuojat.
- Hieno Juti, taputan poikaa ja lähden kasaamaan esteitä.
Päätin kasata esteet maneesiin. Laitoin toiselle pitkälle sivulle sarjan, jonka jälkimmäinen osa oli okseri. Vastakkaiselle sivulle kyhäsin muurin, ja halkaisijalle tuli tavallinen pysty. Kun olin tyytyväinen esteisiin, menin talliin hakemaan satulaa.
Pian palaan satula mukanani karsinalle, jolloin ori kääntää perseensä ovelle. Maiskauttelen aikani, avaamatta ovea sillä en tiennyt miten herkästi Juti potkii. Lopulta ei kuitenkaan auta kuin avata ovi, jolloin ori kääntyy välittömästi oikeinpäin.
- Ääää, näin helpostiko mä oisin tästä ongelmasta päässy? puhisen kun nostan satulan suokin selkään.
Kiristän vyötä parilla reiällä ja haen sen jälkeen suitset. Juti antaa heti ensiyrittämällä laittaa kuolaimet suuhun, jonka jälkeen laitan itselleni kypärän päähän. Laitoin varulta itselleni vielä turvaliivinkin, kun en ollut ollenkaan varma miten Juti käyttäytyisi.
Maneesissa laskin jalustimet alas, nakkasin ohjat kaulalle, kiristin vyötä parilla reiällä ja hyppäsin selkään. Juti vaikutti innostuneelle nähdessään esteitä, jotka olin tosin aluksi jättänyt maapuomeiksi. Koska meillä ei paljoa pituuseroa Rosannan kanssa ollut, riitti kun lyhensin jalustimia yhdellä reiällä. Sen jälkeen annoin Jutille pohkeita ja täysin vapaat ohjat alkukäyntien ajaksi.
Kävelin noin kymmenen minuuttia, jonka jälkeen otin ohjastuntuman. Olikin jo kulunut jonkin verran aikaa, kun viimeksi olin suokin selässä istunut! Aloittelin tunnin tekemällä reilusti asettavia voltteja L- ja C-kirjaimeen, sekä lisäksi pitkillä sivuilla ylitin puomit käynnissä. Ori kuunteli pidätteitä ja pohkeitä tosi rehellisesti, mutta volteillä Juti ei olisi aluksi malttanut asettua vaan venkoili päänsä kanssa ja olisi jo halunnut edetä puomeille. Kun en kuitenkaan päästänyt sitä pois voltilta vaan toistin reitin useamman kerran, alkoi ori taas kuunnella.
- Hyvä Juti! kehuin ja siirsin sen ravaamaan.
Ei tarvinnut kuin vähän painaa pohkeella, niin hevonen jo ravasi. Melko nopeasti löysin oikean rytmin ja kevensin satulassa tehden pitkällä sivulla olevien esteiden ympärille voltteja. Sarjaesteiden kohdalla jätin kylläkin jälkimmäisen osan kiertämisen, ettei ori menisi ihan solmuun. Aina Jutin taipuessa oikein myötäsin sisäkädellä ja taputin samalla kaulalle. Vaihdoin suuntaa ja ravasin hetken myös sinne suuntaan taivutellen, kunnes lähdin tulemaan puomeja. Pysyttelin puomien ajan kevyessä istunnassa, ja Juti suorastaan liihotteli ylitse.
- Hienosti, kehun ja siirrän käyntiin.
Mietin pitäväni tässä välissä välikäynnit, jolloin voisin nostaa myös esteitä, mutta silloin Tinka tuli maneesiin.
- Moikka! Etkös oo vähän väärän hepan kyydissä? tyttö naurahtaa ja astuu ovelta sisään.
- Haha joo, periaatteessä oon mutta oikeesti en. Rosanna pyys liikuttamaan, vastaan ja tajuan samalla kysyä:
- Onko sulla muuten tekemistä? Voisin tarvita apua noiden esteiden nostamisessa.
Tinka pudistaa päätään ja lupautuu esteiden nostajaksi. Kiitollisena sisällytän alkuverkkaan vielä laukkaa, ja kun se alkaa rullata minun ja myös Tinkan mielestä hyvin, annan Jutille vapaat ohjat.
Siirsin Jutin raville, ja lähestyn yksittäistä pystyä. Komeana estehevosena ori ei tietenkään jaksanut pysyä ravilla, vaan nosti automaattisesti laukan. Olimme jo melko lähellä estettä, joten ei auttanut kuin yrittää mukautua hyppyyn. Jäin hiukan jälkeen josta Juti osoitti mieltään luimistelemalla ja hännän huiskuttelulla, joten pyysin anteeksi taputuksella.
- Wouu, vähän erilainen hyppy kun Ymmillä! Onneks toi este ei ollut 40 senttimetriä korkemapi! naurahdin ja nostin laukan uudelleen, tarkoituksena tulla sama este uudestaan.
Tällä kertaa sujui paremmin, vaikka Juti olikin selvästi sitä mieltä että mitä tässä tälläisillä korkeuksilla pelleiltiin:
- Joo, tiiän et hyppäät helposti paljon isompaakin mut mun viimesin iso este on 70 senttimetriä, ja siitäkin on puoli vuotta aikaa!
Tällä kertaa päätin tulla pystyn jälkeen myös lävistäjäesteen, joten Juti tuli pitää hallinnassa myös esteen jälkeen. Tutuksi tullut pysty sujui ihan mukavasti, mutta lävistäjälle tultaessa kaarre venyi liikaa ja jalkani oli osua tolppaan.
- Tuu pelkkä lävistäjäeste, ja suorista kunnolla! Tinka ohjeistaa.
Nyt sujui paremmin, joten annan tytölle luvan korottaa molemmat hyppäämistäni esteistä 60 senttimetriin. Sillä välin sain käskyn hypätä sarjan. Lähdin taas lähestymiseen ravilla, ja kun Juti itse tajusi minkä esteen olimme tulossa, nosti se laukan ja hyppäsi molemmat esteet.
- Huiii! Musta vaa tuntuu, et roikun täällä ja Juti pelastelee mua koko ajan, valitan Tinkalle joka käskee ryhdistäytyä.
- Ei se oikeasti näytä niin pahalle kuin tuntuu! hän lohduttaa minun valittaessa asennostani.
Tyttö käy korottamassa loputkin esteet 60 senttiin, ja pystyn kymmenen senttiä korkeammaksi. Hän myös käskee minun tulla pystyn, jonka jälkeen uran kautta sarjan. Oikeasti minua saattaisi ärsyttää moinen määräily, mutta nyt se on ihan hyvästä.
Nostan laukan ja lähestymme pystyä. Lähestyminen on hyvä, ja Juti hyppää esteen leikiten. Olen niin hurmoitunut, että unohdan ratsastaa sarjalle. Kilttinä heppana ori kyllä hyppää esteen, mutta okserille se pistää stopin. Romahdan kaulalle, mutta onnistun pysyttelemään siinä ja kipuamaan takaisin kaulalle.
- Sun pitää koko ajan ratsastaa. Askeleet ei nyt ihan sopineet, joten sun pitää laittaa ne sopimaan! saan ohjeistuksen.
Nyökkään ja lähden suorittamaan tehtävää uudestaan. Tällä kertaa menee paremmin, ja Tinka saa suostuteltua esteet 80 sentin korkeuteen:
- Nyt tuut sarjan, pystyn ja sitten lävistäjän!
Perhoset lentelevät vatsassani, mutta meidän lähestyessä ensimmäistä estettä suuntaan taas sata prosenttisen keskittymiseni Jutin ratsastukseen. Pääsemme esteen yli, joten suuntaamme pystylle. Tällä kertaa Juti ponnistaa melko kaukaa, jolloin minä jään hiukan jälkeen ja puomi kolisee alas. Tinkan puheista reipastuneena jatkan reittiämme lävistäjälle, joka menee ihan mukavasti.
- No niin! Eihän ollut niin paha? Lopuksi tuu toi pysty vielä uudelleen, kun se tippu, Tinka neuvoo.
Menen okserin lähelle ravaamaan siksi aikaa, kun tyttö nostaa esteen.
- Valmista!
Minun ei tarvitse kuin maiskauttaa, niin hiukan kuumentunut suokkipoika siirtyy laukkaan jo itse. Joudun tekemään pari pidätettä että askeleet tulevat hyvin esteelle. Kesken hypyn onnistun vain huudahtamaan jotain erittäin omituista, kun hyppy tuntuikin muihin verrattuna paljon isommalta.
- Ja tasan sata senttimetriä hypätty! Tinka naurahtaa.
Kestää hetki tajuta, että hänhän oli tietämättäni nostanut estettä, kaksikymmentä senttiä! Ei ihmekään jos hyppy oli isomman oloinen.
- Hyvä poika! kehun ja löysytän Jutille vapaan ohjan.
Päätän aloittaa loppuverryttelyn. Siirrän Jutin vielä ravaamaan hiukan löysemmällä ohjalla, jolloin Tinka alkaa jo kerätä esteitä pois. Keventelen maneesia ympäri parisen kierrosta, jonka jälkeen pärskivä hevonen saa vielä kävellä noin kymmenisen minuuttia. Puolet tuosta ajasta talutan maastakäsin, jonka jälkeen nostan jalustimet ylös ja löysytän vyötä.
Tallissa puran Jutilta kaikki varusteet pois, pyyhin sienellä hikeentyneet kohdat ja vien varusteet paikoilleen. Käyn myös hakemassa Ymmille tarkoitetusta salaisesta herkkukätköstäni pari namia Jutille. Lopuksi tarkistan orin kaviot ja harjaan rennosti läpi. Taukotilassa kaivan puhelimeni esiin, ja lähetän Rosannalle viestin:
"Juti oli ihan mahtava ( omia mokiani lukuunottamatta )!! Kelpaisko joskus vastaliikutus Ymmille?
"