|
Post by Kariina on Jul 4, 2015 14:57:14 GMT
|
|
|
Post by Rosanna on Jul 4, 2015 22:26:13 GMT
|
|
|
Post by Rosanna on Jul 5, 2015 18:02:10 GMT
5.7 Tervetuloa Piettiöön, Pinoccio!
Kesäpäivän alkaessa kuumuuden osalta nousta huippuunsa, suuntaamme isosiskoni Rosannan kanssa toivottavasti viimeistä, tai edes toisiksi viimeistä kertaa kuusivuotiaan risteytysruunan nykyiselle kotitallille. Noustessamme autosta, jo tutuksi tullut keski-ikäinen mies tallustaa kohti meitä ja traikkuamme. “Tervetuloa nyt vielä, vaikka te olettekin jo varmaan tottuneet tähän paikkaan..” tämä sanoo hieman karhealla ja todella matalalla äänellä. Hymyilen ja nyökkään. “Me tosiaan tultiin hakemaan se poni, jota olen käynyt kokeilemassa. Te puhuittekin siskoni kanssa jo puhelimessa, ja sovitte tästä.” “Aivan! Kyllä kyllä, se on taas ollut hieman omalaatuinen, heittäytynyt hankalaksi, joten onnea teille tulevaisuutta kohti!” hän vain naurahtaa, ja ohjeistaa minut hakemaan ponia.
Tarhassa näen jo kaukaa ison, mustan ruunan jolla on isot merkit päässä, ja korkeat sukat jaloissa. Hyvässä lihaksessa oleva varmasti 175cm korkea ruuna heiluttelee häntäänsä laiskasti puolelta toiselle syödessään tuoretta ruohoa maasta. Tämän vieressä, laiduntaa huomattavasti pienempi, kärpäskimo poni. Kyseisen ponin harja on päässyt kasvamaan järkyttävään kuntoon, eikä sitä ole ilmeisesti harjattu taas vähään aikaan. Tämä poni olisi tästä päivästä eteenpäin täysin omassa käytössäni, sillä se olisi minun ylläpitoponini. Pinoccioksi kutsuttu poniruuna on täysi vastakohta sille, mitä lähdimme hakemaan. Tosin ainut asia, joka on sama, kuin ajatuksissamme, on sukupuoli. Ruunaa lähdimme etsimään, ja sen myös saimme. Tarkoitus oli ottaa ylläpitoon siis hieman iäkkäämpi, iso hevonen, joka toimisi opetusmestarina, mutta matkaan ilmeisesti on lähdössä pieni poni, jonka tasoa vastaa HePystyynhyppiminen ja esteillä pelkään puomia, mutta hypin aitojen yli. Tästä olisi siis todellakin tulossa projekti.
Saatuani poniparan harjattua 5cm kurakerroksen alta, ja saatuani sen myös kiillotettua siten, että viitsisin sen Piettiöön edes viedä, alkaa seuraava ongelma: Miten saada Pinoccio traikkuun?
Matka uudelle kotitallille viivästyi huimat 45 minuuttia, sillä en halunnut ruunaa pakottaa väkipakolla koppiin, vaan annoin sen tutkia ensin tätä tappavan pelottavaa hökötystä. Onneksi sentään matka itsessään sujuu hyvin rauhallisesti..
Piettiössä, Pinoccio lähes juoksee traikusta, eikä ole suurinpiirtein päässyt vielä kunnolla irtikään, kun se on jo tallipihalla. Muutama hoitaja, sekä pari yksärinomistajaakin - mukaan lukien Rosita, tulevat pihalle karsomaan uutta tulokasta, joka puhisee ja pörisee minkä kerkeää.
Päätän kierrättää ponin hetkeksi karsinaan, jossa heitän sille heinää naamataulun eteen, jotta se hieman rauhoittuisi. Suunnitelmani ei alkuun meinaa toimia, ja poni talloo suurimman osan heinistä, mutta pian tajuaa, ettei hyvää ruokaa kannata heittää pois.
Menen hetkeksi sosiaalitilaan, jossa istuunnun Rositan viereen ja hymyilen tälle. Assuksi esittäytyvä tyttö kyselee innoissaan uudesta tulokkaasta, ja piakkoin myös Eveliina alkoi kiinnostua tästä uudesta kaveristani.
Kun tallista ei kuulu enää ylimäärästä kolinaa pitkään aikaan, käyn viemässä Pinoccion tarhaan. Kun poni varmasti pysyy tarhassa, suuntaan tallin kautta kotia kohti.
Sanoja: 409
|
|
|
Post by Rosanna on Aug 15, 2015 20:54:41 GMT
15.08
“Täällä sitä vaan löhötään sohvalla, vaikka pitäisi olla opiskelemassa!” Teemu kajautti avatessaan sosiaalitilan oven. Minä ja vieressäni istuva Jonna pomppasimme pystyyn suorilta jaloilta, ja ilmoitimme tänään olevan lauantai. “Sitä suuremmalla syyllö, kun tänään ei koulussa tarvitse istua, pitäisi teidän olla kotona lukemassa!” “Älä kuvittelekkaan, meillä on molemmilla ponit mitkä pitää hoitaa..” Jonna vastaa hieman kärttyisästi, “Ei huolta, isäni ja äitipuoleni eivät antaisi minun käydä tallilla jos numerot eivät olisi hyviä,” vastaan iloisasti hymyillen.
Hetken oltuani sosiaalitilassa, suuntaan kohti Pinoccion tarhaa. Ruuna on hieman stressaantuneen oloinen - jälleen. Se on tehnyt tarhaan kunnolliset vauhtiraidat, joita pitkin se kävelee ja pahimmassa tapauksessa laukkailee. Hetken odoteltuani ponia, se suostuu tulemaan luokseni. Annan ruunalle muutaman leivän, jonka jälkeen alkaakin operaatio tarhasta talliin. Poni jyräilee ja hirnuilee koko talutuksen ajan, ja lopulta uhkaan lähettää ponin makkaraksi jos se ei oppisi käyttäytymään.
Tallissa sama meno jatkui. Pinoccio huusi ja huusi ja huusi ja huusi vielä vähän lisää.. Se myös alkoi hyppimään karsinassa pystyyn, jolloin päätin vain heivata kamat selkään ja mennä päästelemään.
Kentällä valkoinen pieniä pilkkuja täynnä oleva poni pomppi minkä kerkesi, ja olenkin jo aivan varma että tulen lentämään alas kuin leppäkeihäs. Nappaan ponin harjasta kiinni ja hyppään selkään. Se tuntuu alkuun aivan tikittävältä aikapommilta. Kuljettuamme ensimmäisen kulman ja saavuttuamme ‘pelottavan’ raipan luo, alkaa poni pomppimaan pystyyn.
Suurin osa alkukäynneistä käydäänkin sitten hyppien pystyyn, mutta ravissa poni sentään suostuu kuuntelemaan, sekä hieman rentoutumaan. Teen perus ympyröitä ja temmonmuutoksia, suurimmaksi osaksi kuitenkin ravaan vain uraa pitkin, ihan vain koska olemme Pinoccion kanssa aloittaneet nollan alapuolelta.
Laukassa paketti hajoaa jälleen, ja Pinoccio alkaa pukittelemaan. Kuulen hieman huvittunutta hihittelyä kentän laidalta, ja huomaan Rosannan ja Rositan seisovan aidan vieressä katsomassa. “Kiva että joillain on hauskaa!” karjaisen, josta Pinoccio ottaa taas itseensä ja ampaisee eteen. “No jos tietäisit miltä tuo näyttää, nauraisit itsekkin.” Rosita vastaa.
Lopulta saatuani Pinoccion rentoutumaan edes jotenkin, siirrän sen käyntiin ja kävelen loppukäynnit. Tosin nekin ruunan’rupsukka’ haluaisi tehdä kahdella jalalla kuten ihmiset.
|
|
|
Post by Rosanna on Aug 16, 2015 17:36:40 GMT
"Lily on tuolla tarhassa, sulla on hyvin aikaa vielä ennen tuntia, joten voit käydä hakemassa sen. Voit hakea sen samaan aikaan Upan ja Cindyn ratsastajien kanssa"
"Lily hyppii kentällä pystyyn!! Se meni jo melkein ympäri! Kukaan ei tiedä mikä siihen meni, tulkaa joku apuun!" Tinka kiljuu tallin ovelta minkä kurkustaan saa. Minä ja Mikaela ryntäämme suorinta tietä kohti kenttää. Näky todella oli totta, pinkkeihin varusteisiin puettu kärpäskimo poni hyppi kentällä takasilleen minkä kerkesi, pienen aloittelevan tytön itkiessä selässä. "Ei herranjumala.." hengähdän. "Mitä? Meidän pitää tehdä jotain, tuo ei todellakaan ole Lilyn tapaista!" Mikaela vastaa paniikissa. "Ei tuo ole Lily.. Se on Pinoccio." "RATSASTAJA ÄKKIÄ ALAS"
Totta se oli, tämä viaton tuntilainen, jolle oli annettu Lily, oli erehtynyt ponista, ja ystävineen ottanut Pinoccion tarhasta. Pinoccio oli sitten vasta kentällä ilmoittaa olevansa väärä poni, ja aiheuttikin turhankin ison vaaratilanteen, aivan jo sen takia, että tuntilainen joutui hengenvaaraan ponin hyppiessä kynttiläksi pystyyn. "Onneksi ei tapahtunut sen suurempaa onnettomuutta. Nyt meillä on vain täysin paniikissa oleva tuntilainen joka ei varmastikkaan suostu hakemaan Lilyä enää yksin," Kariina huohahtaa. "Olen pahoillani.." mutisen vastauksena. "Eihän se toisaalta sinun syysi ollut. Kaikki me tiedämme, että Pinoccio on hankala ratsastaa ja käsitellä muutenkin," Kariina kannustaa, ja yrittää kuulostaa normaalilta. Äänestä kuitenkin huomaa sen, että Pinoccion on opittava käyttäytymään, tai se saa häipyä. "Se on mennyt todella paljon eteenpäin. Kyllä se oppii olemaan hevosiksi!" parkaisen sen suurempaa ajattelematta. Vaikka ruuna onkin aivan järkyttävä käsitellä joskus, saati sitten ratsastaa, on siitä tullut todella tärkeä, sillä ponin kautta on saanut nähdä omaa kehitystään. "En minä sitä pihalle ole heittämässä, mutta se saa luvan oppia olemaan kunnolla, ja mahdollisesti pitää vaihtaa sen tarhapaikkaa jotta näiltä tilanteilta vältyttäisiin myöhemmin," Kariina vastaa. Huokaan syvään ja lähden viemään järkyttynyttä ruunaani takaisin tarhaan.
Koska minitarinoita ei koskaan voi olla liikaa. Ja inspiraation tullessa se on käytettävä. No nyt kyllä, taitaa Kerttu saada pienet huudot kun ei edes Lilyä ja Pinocciota erota toisistaan, eihän ne ole kuin identtisen näköiset Onneksi vältyttiin suuremmilta vahingoilta, vaikka - kuten sanottua - taitaa tytön ratsastelut Lilyllä jäädä hetkeksi aikaa. Onhan ruuna tosiaan kehittynyt, vaikken sitä tuossa tilanteessa kehdannutkaan myöntää
Mahtava juoni, jonka takia olisin toivonut tästä tarinasta pidempää. Vähän tarkkuutta lausejaoissa - tuntui että teksti on pelkkää pilkkua.
Kariina
|
|
|
Post by Rosanna on Sept 17, 2015 15:50:47 GMT
17.09
>Tuutko tänään tallille?> puhelimeeni pirahtaa viesti. Nappaan käteeni hieman kuluneen omppupuhelimen, ja katson lähettäjän. Rosita. Häkellyn, sillä emme ole tytön kanssa puhuneet sanaakaan missään muualla, kuin tallilla. >Joo, tuun. Mistä oot saanut mun numeron?> kirjoitan vastauksena. Vaikka tahtoisinkin laittaa jonkin emojin piristämään viestiä, en tee sitä, sillä toisaalta se tuntuu liian tungettelevalta. >Tallin seinällä olevasta listasta. Nähdään tallilla.> Jaah. No tosin, en kyllä kysynyt miksi Rosita haluaa tietää tulenko tallille, kysyin vain mistä hän on taikonut numeroni, ja vastauksen sain siihen mitä kysyin, en sen enempään.
Suuntaan bussipysäkille, joka näyttää minun bussini tuloon olevan vielä 7minuuttia. Muitakin Piettiön läheltä meneviä busseja on, mutta kyseinen bussi menee kuitenkin aivan tallin vierestä, joten pääsen sillä kuitenkin nopeiten perille. Painan punaista stop-nappulaa, ja bussi pysähtyy seuraavalle pysäkille. Kävelen lyhyen tallitien, ja näenkin heti Mitrin ja Jutin omissa tarhoissaan. Oletan Pinoccion olevan vielä tarhassaan. Onneksi Kerttu oli suostunut ratsastamaan Pinoccion, sillä oma inspiraationi tänään on aivan nollassa.
Haen ruunan tarhasta, ja hoidan sen kuntoon. Kerttu saapuukin silloin ratsastusvarusteet päällään karsinalle. "Onko täällä pieni poni valmiina ratsastukseen?" nainen kysyy innostuneesti. Nyökkään, ja luovutan ponin naiselle. Kentällä ruuna vaikuttaa järkevältä, enkä oleta sen alkavan pelleilemään, sillä edistystä on tapahtunut niin paljon jo. Käynnissä ruuna kävelee letkeästi eteen, ja myös ohajastuntuman kanssa ruuna kävelee eteen, eikä näytä siltä että voisi hyppiä pystyyn.
Olen mitä ylpeintä ylläpitäjää, kun ravissa ruuna selkeästi yrittää kantaa itsensä. "Täähän on ihan eri poni mitä silloin ensimmäisellä kerralla täällä!" Kerttu hihkuu välikäynneissä. Nyökkään, ja laitan Rositalle viestiä, kysyen missä tämä on. "Tässä takana", kuulen vastauksen takaani. "Mitä! Missä vaiheessa sinä siihen tupsahdit?" kännyn nopeasti ja naurahdan. Katsomme Kertun ratsastuksen loppuun, jonka jälkeen kuuntelen tarkasti, millaisia neuvoja hän antaa. Huomenna ruuna saakin huosta liinassa, jotta pääsee hieman liikkumaan vapaammin. Hoidamme Pinoccion puoliksi Rositan kanssa, jonka jälkeen autan häntä parhaani mukaan Kielan kanssa.
|
|
|
Post by Rosanna on Sept 27, 2015 18:10:00 GMT
Uuteen tutustumista 27.09. Hevosten tarhaukset olivat menneet uudestaan, ja nykyään Pinoccio tarhaakin mahdollisimman kaukana Lilystä, jotta erilaisia kommervänkkejä ei pääsisi tapahtumaan. Meillä oli myös eläinlääkäri käynyt katsomassa mistä Pinoccion ainainen temppuilu voisi johtua. Juuri kun olimme alkaneet pääsemään kunnolla vauhtiin, ja ruuna alkanut toimimaan, olivat ongelmat tulleet kahta kauheammin esille. Ell oli kuitenkin kertonut, ettei kipua löytdy yhtään mistään, ei selästä eikä jaloista. Hän epäili suuresti vian olevan ponin päässä, ja että sitä ei koskaan tulla saamaan pois.. Toisin sanottuna minulle oltiin sanottu ponin joutavan suoraan makkaraksi.
Rosannan nuoruuden kaveri, Carmilla oli kuitenkin kertonut ratsastavansa omaa kuumuvaa oriaan kuolaimetta, ja tahdon ehdottomasti kokeilla kaikki keinot läpi. Olin käynyt netistä etsimässä joka ikisen mahdollisen tiedon kuolaimettomista, ja suurimmassa osassa tapauksia, niistä oli ollut joko hyötyä, tai sitten tilanne oli ollut kolminkertainen katastrofi.
Olimme kuitenkin pyytäneet Carmillalta kuolaimettomia, ja tällä kertaa kokeilussa ovatkin LG Bridget, tai mitkä nyt ikinä ovatkaan, minulle kaikki ovat samaa tavaraa, kun en kuolaimettomista ole lähes yhtään perillä. Suuntaan määrätietoisen pelokkaasti hakemaan poniani tarhasta, sillä mietin varmaan jo tuhannetta kertaa, onko koko idea hyvä. Tallissa poni vaikuttaa jälleen todella stressaantuneelta, ja heti nähdessään satulan, lähes istuu perseensä päälle. 'MINÄHÄN EN TAHDO' Hoidettuani ratsuni, isken satulan selkään, ja suitset päähän. Hetken tahdon taistella miten nämä vekottimet edes menevät päähän, mutta hyvin ne ainakin kokonsa puolesta sopivat. Joko Pinocciolla on iso pää, tai Carmillan hevosella pieni pää. Tai jotain.
Kentälle päästyä Pinoccio vaikuttaa erittäin innostuneelta, mutta rennolta. Normaalia suun louskutusta ei tapahdu, vaan ruuna antaa kiltisti touhuta ja nousta selkään. Kentän laidalle ovat kokoontuneet Mikaela, Rosanna, Rosita (joka näyttää siltä, että voisi saman tien hypätä kentälle ottamaan minut kiinni ilmalennosta), Kariina sekä joku minulle tuntematon poika.
Pyydän ruunaani eteenpäin, ja se lähteekin rauhallisesti ja rennosti eteen. Käveltyäni alkukäynnit, pyydän ruunaa raviin. Ruuna ampaisee eteen kuin mikäkin tykin kuula, ja otan pidätteitä. "Sooo jaaa... Rauhassa", mutisen ponille, joka ihme ja kumma hidastaa. Voivatko ne kuolaimet todella aiheuttaa sen kaiken? Myös laukka toimii moitteetta, ja Pinoccio jopa myötää! En ole koskaan tuntenut Pinoccion todella toimivan allani, ja pikku hiljaa alan epäilemään, että me ollaan siirtymässä kuolaimetta ratsastukseen.
Siirrettyäni ponin käyntiin, ratsastajan katsoja paljouden luokse. "No, miltä näyttää?" kysyn. "Hyvältä." "Ei se ainakaan huonosti mene, huomattavasti rennompi!" Rosanna ilmoittaa, ja rapsuttaa ponia. "Tee jotain sellaista, mistä Pinoccio ennen on ottanut nokkiinsa?"
Ehdotus pistetään toimeen. Ennen meille on ollut todella haasteellista mennä ympyrällä siirtymisiä, jossa otetaan neljä askelta ensin käyntiä, sitten ravia. Pyydän ruunaa raviin, ja lasken neljä askelta. Käynti- yksi, kaksi, kolme, neljä - eteen. Yks, kaks, kolme, neljä, käynti.
Lopulta loppukäynneissä ilmoitan, että nyt kutsutaan joku katsomaan ponin suuhun. Lyön vetoa, että suusta löytyy jotain, minkä takia ruuna on keljuillut, ja toiminut huonosti, pahimmillaan hyppinyt kipua pystyyn. Tunnen pienen pistoksen sydämessäni, sillä en ole tajunnut, että kipu voi olla suussa, eikä jaloissa tai selässä. Onneksi kuitenkin saatamme päästä näinkin helpolla!
Päästyäni takaisin karsinalle, ja Kariinan kulkiessa ohi, pysäytän naisen. "Onko Pinoccio syönyt ihan normaalisti? Ihmettelen vain, ettei sitä ole huomattu että jokin on vikana suussa" "Se on kyllä syönyt aika huonosti, heinät on todella usein ollut syömättä, mutta se on kyllä purkkiruokansa syönyt hyvin, eikä laihtunut, joten olen ajatellut sen vain saavan hieman liikaa heinää. Toki eihän se ole massaa saanut juuri yhtään, mikä voi johtua siitä, että syö niin vähän heiniä."
Sovimme Kariinan kanssa, että Pinoccio pidetään nyt erikoisvalvonnassa, jolloin katsomme onko vika hampaissa, ja alkaako ruokakin maittaa paremmin, kunhan hampaat katsotaan läpi. Saammekin varattua hammaslääkäri ajan ponilleni jo seuraavalle viikolle!
Kyllä se vielä tästä paremmaksi muuttuu <3
|
|
|
Post by Rosanna on Oct 2, 2015 14:04:22 GMT
02.10.2015
Kaarran skootterini tallin pihaan, ja arvioin ketä saattaa tallilla olla jo paikalla. Huomaan ainakin muutaman tutun polkupyörän, ja muutaman moottoriajoneuvon, ja päättelen loppujen olevan tuntilaisten kyytejä.
Huomaan myös Rositan skootterin, joten päätänkin suunnata suoraan hakemaan Pinocciota tarhasta. Viime kertainen tapaamisemme oli päätynyt hieman ehkä hämmentävään loppuun, joten koitan karttaa joutumatta suurempien kuulustelujen tai huutojen kohteeksi.
Kimo ruunani odotteleekin jo tarhassa ja höristen saapuu minua vastaan. Rapsutan ruunan kaulaa, ja otan ponin kiinni. Avaan tarhan portin jonka jälkeen lähden taluttamaan Pinocciota kohti tallia. Ruunan viralliset omistajat ovat päättäneet tänään tulla katsomaan ruunaa, josta minulla kulkee hieman kylmiä väreitä selkäpiissä, sillä alunalkaen tarkoituksena oli, etteivät he tahtoisi tietää ponin kuulumisia, kunhan se vain saisi hyvän kodin. Luultavasti he olivat kuulleet kuolaimettomuudesta, jonka takia haluavat tietää miten poni on muuttunut.
Päästän Pinoccion irti karsinaansa, jossa se meneekin heti tutkimaan ruokakuppinsa, jonka toteaa olevan tyhjä. Suljen karsinan oven, ja suuntaan kohti varustehuonetta hakemaan Pinoccion harjoja ja muita varusteita. Palattuani karsinalle, aloitan harjauksen pölärillä. Onneksi poni ei kovin paljoa ole Piettiössä piehtaroinut, joten karvapeite on suurimmalta osalta ainakin sen värinen mitä pitääkin olla. Juuri saatuani ruunani harjattua, kuuluu tallin parkkipaikalta. Piakkoin tallin ovella näkyvätkin Pinoccion oikeat omistajat. Tervehdin tulijoita, jotka tulevatkin heti raptuttelemaan ruunaa. Pinoccio vaikuttaa hieman jännittyneeltä, ja ilmaisee selkeästi mielipiteensä.
Saatuani ponin varustettua, suuntaamme kentälle. Nousen ponin selkään, joka on selkeästi rauhaton, ja koetankin parhaani mukaan saada ruunaa rentoutumaan jo pitkällä ohjalla. Ruuna renotutuukin hyvin, ja alan tekemään voltteja ravissa ja käynnissä.
Teen ravissa myös kolmikaarista, jotta saan Pinocciota taivuteltua molempiin suuntiin. Ruuna toimiikin todella hyvin, ja annan sille pitkää ohjaa. Puhun hetken käyntien aikana omistajien kanssa, jolloin omistajan tytär ilmoittaa haluavansa kokeilla ponia. Kerron nostavani vielä laukat, jonka jälkeen hän voi tulla tekemään loppuverryttelyjä. Nostan laukat molempiin suuntiin, ja annan Pinoccion laukata vapaammin. Nousen kevyeeseen istuntaan, ja pyydän hieman vauhtia aina toisella pitkällä sivulla. Piakkoin myös Niina (omistajan tytär) nousee ponin selkään, ja nostaa ravia. Pinoccio kulkee hieman jännittyneesti ja epäilevän oloisesti. Kun Niina on saanut ratsastuksen tehtyä, ilmoittaa hän ponin olevan outo. Ei ollenkaan samanlainen kuin ennen, ja mennyt huonompaan suuntaan. Hän myös ilmoittaa ponin matkustavan takaisin heille, ellen sitten halua ponia ostaa.
Hoidan ruunan pois, heti kun Niina perheineen ovat lähteneet. Mietin pääni puhki, mitä summaa he ponista aikovat pyytää, ja miten saisin sen ostettua itselleni, koska takaisin se ei olisi menossa, varsinkaan jos se minusta olisi kiinni. Keksin säästöni, sekä hevosenostoon tarkoitetun tilini, ja olen tehnyt päätökseni. Otan puhelimeni, ja näpyttelen viestin: "Olen tehnyt päätökseni, ja aijon ostaa Pinoccion." Vastaus tuleekin lähes heti, jonka jälkeen sovimme jo samalle päivälle ajan, jolloin menemme tekemään paperit, jonka jälkeen poni onkin omani. Virallisesti.
|
|
|
Post by Rosanna on Oct 21, 2015 17:14:56 GMT
Klinikalla 21.10 “Kyllä. Se on kipeytynyt nopeassa ajassa, vaikka mitään suuria muutoksia ei ole tapahtunut. Satula on katsottu hyväksi ja suu ja jalat on kunnossa ainakin eläinlääkärin ja kengittäjän mukaan. Kuolaimia sillä ei käytetä edes", kerron puhelimen toisessa päässä olevalle klinikan päivystäjälle. “Okei. Selvä, se päivä sopii hyvin. Oliko se siis kello 15.30?” varmistan. “Kiitos kuulemiin!” Nyt oli Pinocciolle varattu klinikka-aika, sillä ruuna oli kipeytynyt, ja aloittanut jälleen pystyynhyppimisen, vaikka se oli juuri ollut todella hyvä ja mennyt eteenpäin. Tämän johdosta olin ottanut sille hierojan useamman kerran, ja varmistanut että se on ok.
Seuraavana päivänä pakataan poni traikkuun ja lähdetään kohti klinikkaa. Treenaamisen ansiosta Pinoccio kävelee koppiin suoraan, ja onkin koko matkan kiltisti. Juti lähtee samalla kerralla irtopala kuvauksiin, joten ruunan ei tarvitse olla yksin. Rosannan ja minun lisäkseni matkaan lähtee Kariina ja Rosita. Rositan kanssa välit ovat vieläkin hieman omalaatuiset, eikä sitä oikein osaa selittää, olemme (ainakin varmaan) kavereita, mutta silti oma jännitys vallitsee. Klinikalle päästyä Rosanna ja Kariina hyökkäävät huolehtimaan Jutista, joten Rosita jää minun kanssani Pinoccion kanssa. “Eikö tämä ole jo toinen kerta klinikalla tän kanssa?” Rosita kysyy yllättäen. Nyökkään. “Viimeksi käytiin, eikä löytynyt mitään. Silloin ei tosin otettu kuvia, ja olen varma että Pinoccio on jostain oikeasti kipeä. Ei se muuten tekisi tuota, joten otan mieluummin kuvat jotta varmistun.” “Aivan. Tekisin itsekin Kielan eteen mitä vain,” tämä vastaa ja taputtaa Pinocciota.
Kuvauksen jälkeen odotamme vielä Jutin toimenpiteen. Orille saadaankin tulokset heti, eikä irtopaloja löydy. Rosanna lähes hyppii ilosta, ja lähdemme pakkaamaan hevosia.
Myös Pinoccion tuloksien saavuttua, saan selvityksen mikä ruunalla on. Kinnerpatit. Molemmissa takasissa. Itkuisasti suuntaan kohti sosiaalitilaa, jossa epäonnekseni onkin jo muutama muu tallilainen. “Mikä hätänä?” Kariina kysyy lähes heti. “Pinoccion kuvien tulos tuli..” soperran. “Ja?” Rosita jatkaa kysymystä. “Sillä on kinnerpatit… Se tulee olemaan vähintään pari kuukautta pois kuvioista kokonaan..” “Voi ei! Juuri kun aloitte löytämään yhteisymmärryksen!” Seera parkaisee. “Sillä voi mennä kevyesti, mutta esteet ovat melkein täysin poissuljettu idea, varsinkin kun patit vaivaavat noin paljon.
Hetken keskusteltuani muiden kanssa, suuntaan hakemaan herra pieni potilasta. Pinoccio hörähtää iloisasti nähdessään minut, ja ravaa luokseni - ontuen ja könkäten. Laitan riimun ruunan päähän ja kiinnitän riimunnarun. Suuntaan seuraavaksi kohti tallia, jossa törmään Rositaan jälleen. “Se tosiaan näyttää aika pahalta..” Tämä sanoo. Mutisen myöntävän vastauksen ja vien Pinoccion pesupaikalle. Kylmään takasia hetken, vaikka en tiedä vaikuttaako se edes mitenkään positiivisesti.
Jalkojen kylmäämisen jälkeen isken ponille vielä arnican kintereisiin, ja ruuna ilmoittaakin mielipiteensä asiaan heti. Takaset nousevat tasaiseen tahtiin, ja muutamat ärräpäät saan päästää, ennekuin saan edes laitettua arnicaa jalkaan. Jalkahoidon jälkeen ruuna pääseekin takaisin tarhaansa, jossa se menee heti etsimään viimeisiäkin rippeitä heinistä.
Huokaisen syvään, ja totean ettei tämä hevosen omistaminen ehkä olekaan sellaista kuin toivoin, tai sitten omistan vain erittäin huonon tuurin. Ärsyttävää.Voihan turkanen, hevosten kipeytyessä tulee niin avuton olo kun tuntuu ettei mikään auta. Tärkeintä on kuitenkin se, että nyt saatiin seville mikä ponia vaivasi. Ja ehkäpä tämä draamanpoikanen auttaa viemään huomion siitä, krhm uskallanko edes sanoa... Piettiön poneja saat aina käyttää jos mieli tekee ratsastaa!
Pieniä aikamuotojen hyppäystä siellä täällä, siihen kannattaa kiinnittää huomiota jatkossa. Tarinan pikat muutenkin menivät aika nopeasti ohi, olisin esim. klinikkareissusta halunnut kuulla hieman enemmän.
Kariina
|
|